Leikkuuvaraa?

Katsoin parin vuoden takaisia kesäkuvia ja tajusin, että silloin tosiaan sain kaksi paksua lettiä siinä missä nykyään yhden ohuen. Vaikka osa palmikkoni ohuudesta meneekin nykyisen rikotumman hiusmallini piikkiin, karkeasti arvioiden paksuutta on nyt noin puolet vähemmän. (Jos mietit miksi, lue tämä.)

Hiukseni ovat kyllä palaamassa (mistä olen tietenkin iloinen), mutta odottavan aika on pitkä... Tämä nykyinen hiusmalli, jossa tyvestä puskee valtavat määrät 5-10 senttistä hiusta ja jossa tyvi on puolet paksumpi kuin latva, on lievästi sanoen haastava. 

Tällä hetkellä pisimmät hiukseni yltävät vaaksan verran olkalinjasta alaspäin. Käytännössä olen kierittänyt latvalirut lähes päivittäin kiinni, kun olen tottunut huomattavasti paksumpaan menoon. Pitäisikö siis repäistä ja leikata reippaasti lyhyt tukka? 

Kirsten Dunstia pukee söpö polkka.

Lyhyet hiukset voivat tehdä olemuksesta todella freesin, kuten esimerkiksi Keira Knightley on osoittanut. 

Jos julkkisnaisten lyhyemmät kuontalot kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti lukea Vippakosti-blogista Aliisan kirjoitus Hiukset eivät ole naisen kruunu, mistä bongasin elokuun lopulla mm. nämä Keiran kuvat.

Mutku...

Leikkuuintoani hillitsee muutama seikka. 

Ensinnäkin olen tainnut olla se pitkähiuksinen tyttö siitä asti, kun lukiossa annoin hiusten kasvaa vyötärölle saakka. 

Toisekseen en tiedä, miltä lyhyttukkaisuus tuntuisi. Tukkani on yltänyt lyhimmilläänkin hartioille. 

Kolmanneksi lyhyet hiukset korostavat kasvoja, kun itse olen pikemminkin tottunut piiloutumaan hiusteni sekaan. Minulla on tuulenhalkaisin aatelista mallia. Viihdyn kyllä olemuksessani, mutta hieman mietityttää, vetäisikö lyhyempi malli liikaa huomiota voimakkaisiin kasvonpiirteisiini.

Näiden sirokasvoisten kaunotarten ei tarvitse tällaisia miettiä...

Mutta ehkä syistä ajankohtaisin on se, että lyhyet hiukset vaativat paksuutta näyttääkseen hyviltä. Polkan ankeimmillaan voi bongata jokaisena arkipäivänä lähikaupan kassajonosta. Suomalaisille tyyppilliset lasimaisen ohuet hiukset valuvat päätä myöten korvaan saakka, mihin ne loppuvat kuin seinään. Toisaalta Linna-shampoolla pesty käsittelemätön tukka taitaa näyttää yhtä vaatimattomalta pitkänäkin...

Niin, että sen saa vielä kiinni...

Välimaastossakin on vaihtoehtoja, ja sinne minä varmaan ikuisena kompromissintekijänä päädyn. Esimerkiksi Paras aika vuodesta -blogin Stellan rikottu surffitukka on todella kiva. 

En vain tiedä näyttääkö se omassa päässäni yhtä hyvältä, kun paksummat hiukseni ulottuvat vasta korvaan saakka, loppu on sitä ohutta häntää...

Auttakaahan siskoa mäessä. Leikata vai ei, kas siinä pulma!

Kesä in memoriam

Tänään vietin sadepäivää hieman ristiriitaisissa tuntemuksissa. Tällaiset harmaatakin harmaammat päivät ovat ihania siinä mielessä, että saa hyvällä omallatunnolla viettää vaikka koko päivän kotosalla. Voi lueskella, kokkailla, hoitaa kotihommia ja mitä nyt mieleen juolahtaakaan. Mutta harmaus on siinä mielessä kamalaa, että sen tietää muuttuvan astetta tummemmaksi pian. Syksyn lehtien räiskyvissä väreissä rimpuilee viimeinen yritys ja sitten se on ohi.

Esimerkiksi näitä hetkiä jää ikävä

Puistoespressot!

Fiskarsin antiikkimarkkinoilla. Bongaa elävä lapsi!

Nostalgikko in action.

 

Matkalla.

Puistoaamiainen.

Samana päivänä poimitut Rossin mansikat.

Kesän lämpimin päivä Porvoossa.

Kotilämpö!

Kun laittaa kurkkuja, tietää, että syksy on lähellä.

Kuin protestina päättyvälle suvelle menen tänään KESÄkino Engeliin katsomaan hipsterielokuvaa. Siitäs saatte, pimeyden voimat!

Juuri nyt, juuri näin!

Juurekset ovat kypsiä, nyt kannattaa nautiskella. Vaikka ne säilyvätkin yli talven, nyt ne ovat parhaimmillaan.

Uunijuurekset

Siinäpä oma lempparini esimerkiksi liharuoan lisukkeeksi. Näitä nautiskeltiinkin viime lauantaina karitsan lavan seuralaisena. Resepti on simppeli: juurekset vain paloiksi, maustetaan suolalla, pippurilla ja yrteillä. Päälle lorautetaan reiluhkosti oliiviöljyä ja sitten vain uuniin 200 asteeseen noin 45 minuutiksi, vähän palojen koosta riippuen. Välissä kannattaa pyöräyttää ainakin kerran.

Perunaa, porkkanaa, raitajuurta, juuriselleriä, palsternakkaa, rosmariinia.

Kuvassa pellillä muiden muassa juuresten kauneuskuningatar raitajuuri. Punajuuren serkku on siitä kätevä, että muutkin juurekset säilyttävät värinsä samalla pellillä kypsyessään.

Mitäs te tykkäätte tehdä juureksista: mitkä ovat omia juuresreseptisuosikkejanne? 
(Huh, mikä yhdyssanahirvitys!)

Laadukasta työtä

Arki on alkanut uudessa työssä. Moni onkin privaatisti jo kysellyt, että miten siellä töissä on mennyt, joten ajattelin kertoa tässä samalla vähän suuremmallekin joukolle.

Laatu on yskityiskohdissa.
Kuva: Eyrún Unnarsdóttir / Pinterest.

Alkuun hämmästystä aiheutti perehdytyksen määrä. Sitä oli monta päivää ja monen ihmisen kanssa. Ohjelmaan oli sovittu perehdytykset jokaisen yksikön vetäjän kanssa. He kertoivat esimerkiksi siitä, miten heidän yksikkönsä toimii ja miten jokin tietty tehtävä hoidetaan heidän kannaltaan parhaalla mahdollisella tavalla. 

Kun olen tästä muutamalle kaverille kertonut, ovat oikeastaan kaikki olleet kateellisia. Useimmissa työpaikoissa perehtyminen hoidetaan menetelmällä "Tuossa on sun kone, tuossa on sun sähköposti ja tuossa on sun työt. Ryhdypäs hommiin."

Tietojärjestelmät eivät ole mitään ilman ihmistä.
Kuva: Keledy Kenkel / Pinterest

Sain opetella erilaisten järjestelmien käyttöä rauhassa. Perehdytysten lisäksi työpaikan toimintatapoihin pystyi tutustumaan myös kirjallisesti, laatukäsikirjan avulla.  Toisin kuin monessa muussa paikassa, laatukäsikirja ei ole unohdettu asiakirja vaan oikeastaan sitä voisi kuvata koko toiminnan selkärangaksi. Sieltä löytyy vastaus melkeinpä kaikkiin kysymyksiin, lisäksi siellä on suoraan tulostettavia ohjeita asiakkaille ja niin edelleen.

Pudotus kylmään veteen?
Kuva: Robert Newman / Pinterest (muokattu).

Hyvä perehdytys ja toimintakäsikirja. Enpä olisi uskonut tällaisia asioita hehkuttavani! Mutta ne taitavat olla vähän niin kuin hyvä työyhteisö ja esimies. Joskus niiden merkityksen huomaa vasta sitten, kun niitä ei ole. 

Uusi alku (!)

Iik! 

Nyt uskallan vihdoin hihkua täälläkin... Tänään oli nimittäin ensimmäinen päivä uudessa työssä! Mainosmaailma on tullut tutuksi asiakkaan kantilta aiemmissakin töissä, mutta nyt pääsin toimittavan osapuolen leipiin eli töihin mainostoimistoon.

Uusi ala, uudet työkaverit ja melkoinen määrä tietoa mahtui ensimmäiseen päivään. Ja uusi työpiste kaikkine hienouksineen...

D Kesic / Pinterest

On upea tunne, kun tietää, että kaikki tämä vaiheilu ja vuodatus täällä blogini puolella ei ole ollut turhaa. Oikeastaan olen pyöritellyt näitä uraan, työhön ja työnhakuun liittyviä ajatuksia kohta vuoden. Tuntuu upealta päästää vähitellen irti. Todeta, että kaikki on hyvin. Olen juuri oikeassa paikassa, liikkeessä oikeaan suuntaan. 

Hiljentymistä

Huomaan, että hieman hiljaiseloa on ollut täällä blogin puolella viime aikoina, kun elämässä on liikahtanut niin isoja asioita. Oli tämä kaikki työnsaantiin liittyvä jännitys. Mutta ei sekään selitä kaikkea. Tapahtuuhan sitä koko ajan kaikkea muutakin. 

Kuten sellaista, että viime viikolla kirjoitin syöverikirjeitä erään ystäväni kanssa. Ystävyytemme vahvistui, kun toinen meistä vihdoin ja onneksi rikkoi välillemme kasvaneen hiljaisuuden. Joskus kerroimme toisillemme kaiken. Sitten tuli kiire. Kumpikin kävi läpi vaikeita asioita, mutta ei pystynyt kertomaan niistä toiselle. Ja niin välillemme kasvoi vähitellen liian paljon. Onneksi meillä on mahdollisuus aloittaa uudelleen. Rehellisemmin, kokonaisemmin. 

On niin uskomattoman tärkeää muistaa, että se mahdollisuus on olemassa. Aina. 

The Mankind Project.

Hidastuneesta tahdista vielä... Alusta asti olen halunnut kirjoittaa tänne vain silloin kun on asiaa. Asiaa on edelleen, vaikka sitten hieman harvemmin. Niin paljon tapahtuu, ja ihan kaikkea sitä en ehdi kuitenkaan kirjoittaa tänne. Tuskinpa sellaista kukaan odottaisikaan. 

Olen jo nyt saanut enemmän kuin aavistin. Olen alkanut elää elämääni syvemmin. Minneköhän tästäkin kiitoksensa osoittaisi? Jonnekin tuonne syyskuiseen iltaan kiitokseni nyt lähetän. Monelle ja moneen paikkaan. Sinullekin.