Elämää, työtä, työelämää, elämäntyötä...

Sain työelämään liittyvän blogihaasteen Työterveyslaitoksessa työskentelevältä tutultani, aiheena työn ja vapaa-ajan erottaminen. Aihetta on tullut jokusen kerran sivuttua täällä blogin puolella, mutta päätin silläkin uhalla tarttua haasteeseen.

Asiakastyössä on puolensa ja puolensa.
Kuva: The Wellcome Library.

Olen aina vierastanut ajatusmallia, jossa työ on vain työtä ja elämä sitten erikseen. Että painetaan niska limassa ja eletään ainoastaan lomilla. Työ on iso osa elämää. Hitto vie, työ on elämää. 

Työhön uppoutuminen on hieno tunne.
Kuva: The Wellcome Library.

Minulle työ on myös osa identiteettiä, sitä kuka minä tässä maailmassa olen. Ei sillä tavalla, että määrittelisin itseni ammattinimikkeen kautta, vaan ihan sellaisessa yksinkertaisessa tätä minä teen päivittäin, tällaisia asioita ja näiden ihmisten kanssa -merkityksessä. Elääkseni, kyllä, mutta myös työstä kiksejä saaden.

Hey what's cookin'
Kuva: International Institute of Social history.

Työn merkitystä metsästämässä

Yhä useampi etsii merkityksellistä työtä. Hiljattain aihetta on käsitelty Hesarissakin parin kirjoituksen voimin. Minna Nalbantoglun jutussa Vain unelmatyö kelpaa suomalaisnuorille hätkähdyttävät luvut. Nuorisobarometrissa 15–29-vuotiaista nuorista "useampi kuin neljä viidestä sanoi, että työssä sisältö on tärkeämpää kuin palkka." (HS 31.1.2014 / Nuorisobarometri.) 

Hanna Tattarin ja Ville Männikön artikkelissa Pro bono -vapaaehtoistyö yleistyy myös suomalaisilla työpaikoilla puolestaan kerrotaan tapauksesta, jossa asianajaja päättää kantaa kortensa Lastensairaala-hankkeeseen: "Ehdotin, että voisimme hoitaa ilmaiseksi eli pro bono -työnä uuden sairaalan rakentamiseen liittyvän juridisen sopimustyön." (HS 2.2.2014.)

Työ ei todellakaan ole vain työtä. Sen odotetaan täyttävän tietty paikka elämässä. Sitä tehdään vaikka ilmaiseksi, jos se vain on merkityksellistä.

Erotatko rajan?

Mutta jos palataan alkuperäiseen aiheeseen, työn ja vapaa-ajan erottamiseen, riippuu paljon työstä, miten täydellisesti siitä pystyy ja on ylipäänsä tarpeen irrottautua vapaa-ajalla. 

Sosiaali- ja opetustyössä kohdattuja ihmiskohtaloita on ehkä vaikea unohtaa sillä hetkellä, kun työpaikan ovi sulkeutuu. Eräs tuttu psykologian opettaja puhuu usein detachmentin merkityksestä eli siitä, kuinka tärkeää on oikeasti irrottautua lomalla työasioista täysin ja kokonaan voidakseen taas täysipainoisesti keskittyä työhön lukukausien aikana.

Mutta yhtä lailla voi olla vaikea irrottautua, vaikka työ ei sisältäisikään vastuuta toisista ihmisistä. Yöherätykseen riittää joskus yksittäinen pieni hoitamaton asia. Tämä taitaa olla myös luonnekysymys. Itse olen suhtautunut jokaiseen työhöni sen verran perfektionistisesti, että tarjoilijantöitä tehdessänikin laskin kassan rahoja vielä unissani. 

Se on kuulkaa vakavaa hommaa.
Kuva: The Wellcome Library.

Mutta työn ja vapaa-ajan sopiva suhde on jokaisen opittava. Aina tämä ei ole omalla kohdallani onnistunut. Joskus työ haukannut liiankin suuren osan elämästäni. Ja opettelua tämä on edelleen. 

Tänäänkin eräs kollega tokaisi puoli viideltä lähtiessään: "Anna, sun vauva haluaa jo kotiin." Oikeassa oli. Onneksi tällä kertaa olin oikeasti lähdössä jo siihen aikaan.

Lähitulevaisuudessa onkin sitten luvassa vähän toisenlaisia hommia. Saas nähdä, millainen tapaus tämä mahassa myllertävä uusi työnantaja on...

Talvinen kukoistus

Synttärilahjaksi saamani orkidea keksi ilahduttaa minua yllätyskukkasin keskellä talvea. Ja synttärit olivat siis kesäkuussa! Joskus muulloinkin tekisi ehkä hyvää katsoa asioita puolen vuoden päästä uudestaan. Elinkelvottomalta tuntuva idea voikin toimia yllättävän hyvin toisessa tilanteessa.

En ole koskaan saanut kasvia kukkimaan uudelleen, enkä nytkään oikeastaan yrittänyt. Ruukku vain ikään kuin unohtui ikkunalle kukkasten varistua. Olen aivan häkeltynyt tästä ihanasta yllätyksestä. Tuossa pitkässä kuvassa näkyy, että orkidea on intoutunut puuhaan ihan tosissaan ja tehnyt, ei yhtä eikä kahta, vaan kolme kukkavanaa.

Joku kyynikko voisi sanoa, että kukat nyt ovat vain kukkia, ja ihmeen paljon niistä etenkin blogimaailmassa kohistaan. Bloggari voi aina ostaa kimpun leikkokukkia ja kirjoittaa niistä, jos ei juuri sillä hetkellä keksi sen ihmeellisempää tarkkailtavaa maailmassa. 

Mutta minulla ei ole sitä vastaan niin kerrassaan mitään, koska siistit sohvapöydät ja kukat vaaseissa ovat kauniita. 

Vinkkiviitonen orkidean ystäville

Oma orkideani on valkoinen, mutta vuoden 2014 Pantone-väriksi on valittu radiant orchid. 

Väri-ilottelua voi seurata ja siihen osallistua esim. Instagramissa tai Pinterestissä. Siellä on aika herkullista meininkiä… Tiedä vaikka itsekin innostuisi tästä sävystä muuallakin kuin mustikkajogurtissa.