Oodi Kaffecentralenille

Kiitos, että pelastit tämänkin aamuni.

Pursimiehenkadun kahvila tuli tutuksi, kun asuin puoli vuotta sen yläpuolella. Tuona aikana en omistanut kahvinkeitintä, ja miksi olisinkaan, kun alakerrasta saa kaupungin parhaan laten kolmella eurolla?

Kahvilan seinällä on jokin vanha suomalainen kansanviisaus, jossa sanotaan jotakin sen tapaista, että hyvä kahvi saapuu ja tervehdyttää. Tänä aamuna kahvini oli erityisen tervehdyttävä. Lähdin kotoa lievästi ahdistuneena päivän töistä. Aina sellaisen olon iskiessä kurvaan töihin Centralenin kautta, koska tiedän, että päiväni voi saada vielä toisenlaisen alun. Ja aina päivästä tulee parempi.

Kuka voisi vastustaa tätä?

Kahvilasta saa joskus yllättäviä asioita. Tänään mietin, että mitäköhän vastapäisellä sohvalla istuvat henkilöt tekevät työkseen. Ja hetkeä myöhemmin minulla oli kädessäni käyntikortti, joka sen kertoi. Nämä kaksi henkilöä suunnittelivat elokuvaa aiheesta Levoton nainen, johon ammattilaiset ja tavalliset ihmiset kuvaavat videolle näkemyksensä aiheesta. Minua kysyttiin mukaan.

Sinä aamuna, kun olin levoton. Jännä.

Terveissi Turust!

Tänä viikonloppuna otimme varaslähdön kesälomaan Turussa. Emme ajaneetkaan tällä kertaa suoraan mökille, vaan yövyimme hotellissa keskustassa. Yleensä illanvietto kaupungissa on nimittäin tyssännyt siihen, että jonkun pitäisi olla ajokunnossa paluumatkallakin… Hotelliyön ansiosta saimme nauttia Turun upeista ravintoloista ja iltatunnelmasta. 

Hopeareunukset kuin tilauksesta.

Turku on upea kesäkaupunki kaikin puolin. Monessa suhteessa mukavampi kuin Helsinki. Ensinnäkin Turussa on joki. Ja sen myötä sillat ja Föri. Arkkitehtuuri on täällä myös erittäin kaunista. Mutta jos nyt aivan rehellisiä ollaan, edullinen hintataso tekee elosta erityisen mukavaa. Lähipiirini on tämän saman vuodatuksen saanut kuulla jo moneen kertaan, mutta toitotanpa nyt vielä kerran.

Enemmän vähemmällä 

Torilla on edullista jo nyt. Kympillä saa torilta kassillisen eikä kahta pientä rasiaa. Aluksi ihmettelin, että ovatko mansikat täällä jo kallistuneet, kun ensimmäisessä kojussa oli hinta 3,80 e - melkein sama hinta kuin Helsingissä. Mutta huh, nämä mansikat olivatkin suomalaisia. Vitosella sai kilon espanjalaisia mansikoita.

Edullisemmat hinnat eivät suinkaan rajoitu vain torille. Jokirannan ravintolat ovat ehkä kalliimmasta päästä mutta tietysti aivan ihania. Erityisesti Tintå, joka voitti viime kesänä sydämeni vuohenjuusto-mansikka-tryffeliöljyleivällään sekä lasillisella Cuvee 8 -nimistä valkoviiniä. Spontaani reissumme ei kuitenkaan suonut niihin mahdollisuutta. Mamiin ja Tintåån pöytävaraukset on tehtävä viikonloppuisin pariakin viikkoa ennen. Päädyimme siis sympaattiseen bistroon Le Porciin joen toiselle puolelle. (Kuulemma tois puol jokke ei sanotakaan itsestä katsottuna, vaan käsite on pysyvä. En kuitekaan ole riittävän turkulaistunut, jotta tietäisin kummal puolel jokke sitä nyt oltti.) Joka tapauksessa olin pääsemässä siihen, että edullista on myös ravintoloissa. Ainakin minusta lasillinen hyvää punaviiniä neljällä eurolla on hyvä kauppa. 

Päädyimme ottamaan puolen litran karahvin punaviiniä ankan ja porsaan painikkeeksi. Täydellistä! Karahvi on kahdelle juuri sopiva määrä. Aiemmin olimme jo nauttineet Viinille-baarissa lasilliset pienemmän samppanjatalon grand reserveä hintaan 7,50 e. Sekään ei ollut mikään tarjous. Voi huokaus sentään.

Ovatko turkulaiset hintatietoisempia?

…vai mistä entisen pääkaupungin edullisemmat hinnat johtuvat? Minulta ei heru ymmärrystä Helsingin kalliille hinnoille. Eläminen on muutenkin kalliimpaa mm. korkeampien asumiskustannusten vuoksi. Miksi siis kaiken muunkin pitää olla kalliimpaa? Toki stadilaisravintolat joutuvat maksamaan korkeampia vuokria, mutta ihanko näin paljon? Toripaikkojen kuvittelisi olevan jotakuinkin samanhintaisia ympäri Suomen, joten siellä hintatason taitaa määrittää kysynnän ja tarjonnan laki. Jostain se on helsinkiläisenkin herneensä ostettava.

Mutta on se Turku kiva. Ehkä jopa niin kiva, että jossain vaiheessa katsoimme huvikseen, millaisen asunnon saisimme vaihdossa, jos muuttaisimme länteen. Keskustan tuntumasta, vanhasta talosta, sata neliötä isomman, puistonäkymillä ja omalla tornilla. Hei haloo! Taidan kohta ottaa asian uudelleen harkintaan.

Kunnollista kahviakin näytti saavan myös sunnuntaisin. Hemmetin turkulaiset, onnen myyrät.

Kuvat ©Annan

Voihan Venäjä

Ihanaa olla kotona. Näin ajattelee ihminen matkustettuaan rajan yli ja takaisin viidenkymmenen ihmisen porukassa. Matkan tarkoitus oli työpaikan virkistysmatka Pietariin bussilla. Kuulostaa lähtökohtaisesti lupaavalta eikö totta? Itse asiassa reissu oli oikein hauska, mutta enpä siitä virkistävyydestä oikein tiedä.

Anitskovin sillan hevosia.

Slaavia menoa

Kesän ensimmäinen hellepäivä tuli vietettyä bussissa, jossa ei toiminut ilmastointi. Vessa toimi kuin bussin vessa. Rajalla vietimme kai kolme tuntia. Pysähdyimme Viipuriin syömään, missä liki viidenkymmenen maksetun lounaamme varaus oli mystisesti kadonnut. Lopulta selvisi, että pari tuntia pöydällä seisseet majoneesisalaatit olivat kuin olivatkin meidän. 


Seuraavana aamuna lähdimme kiertoajelulle. Oli kylmää ja sateista. Nyt ilmastointi toimi. Venäjänkielinen rouva kertoi vivahteikkaasti ympärillä näkyvistä maisemista. Tulkiksi tempaistu suomalaismuusikko käänsi: "Oikealla on joku paloasema. " Tai "Oho! Täällä Pietarissa on kuulemma 600 siltaa!" Ruuhkien ja liikennejärjestelyjen takia kiertoajelumme hieman venähti,  ja Eremitaasin kiertäjille jäi aikaa läpijuoksuun tunnin verran. Sama tulkki jatkoi kuulemma samaan tyyliin: "Oikealla on joku Prembrant. Ja tässä on Jeesuksen perhe." Itse vietin päivän suosiolla kaupungilla. 

Entinen ateismin museo.

Lähtöpäivänä lauantaina bussi oli käynnissä aamusta asti, vaikka lähdimme klo 12. Akkuongelmien takia autoa ei nimittäin uskaltanut sammuttaa. Paitsi tietenkin rajalla, missä se määräysten takia oli pakko sammuttaa. Dramatiikkaa koettiin myös silloin, kun Pietarhovin jälkeen huomasimme, että hotellilta lähtiessä meille oli annettu väärän porukan viisumi. Kuriiri toi oikean Viipuriin yhden unohtuneen passin kanssa.


Ryhmämatkat ovat selvästikin oma taiteenlajinsa. Tulipa opittua, että kannattaa tarkistaa, käyttääkö matkatoimisto alihankkijaa matkan käytännön järjestelyissä. Ja että vaikka kaikenlaista tapahtuu,  seikkailumieli kannattaa yllättävän pitkälle. Jos kaikesta tästä huolimatta oli hauskaa, voi kai syyttää vain mukavia työkavereita!


Kuvat otti mies, ©Annan.

Sooloilua

Mies on ollut muutaman päivän mökkeilemässä. Läheisriippuvaiselle kova paikka. En kuitenkaan soittanut itselleni seuraa, vaan päädyin viettämään päivän yksin.  Eilen vietin niin sosiaalisen päivän, että tänään halusin rauhoittua. 


Kaunis ilma houkutteli ulos, ja muutenkin on ihan kiva tunne olla joukossa yksin. Vähän kuin olisi yksin elokuvissa. Se vaatii oikean vireen. Aluksi saattaa ajatella, että kehtaako sitä näin vaan olla joutilaana yksin istumassa? Mutta kun sopiva moodi löytyy, niin tarkkailijan roolista ja olemisestaan alkaa nauttia. 


Aamulla mietin, että mitä sitä voi voisi tehdä. Istua kahvilassa, keksin.

Ja lukea lehteä puistonpenkillä.

Ajatella hitaasti ja antaa maailman mennä menojaan.

Valmistaa itselleen aterian.

Feta-vesimeloni-papusalaattia ja sitruuna-pinaatti-kevätsipulimunakasta.

Ostaa kaupasta jotakin erikoista.

Riisi-mantelimaitoa.

 Leikkiä kameralla.

Aika paljon.




Kuvat: ©Annan.

Viva intuitio!

Muutama viikko sitten alkoi tuntui siltä, että minun on tehtävä jotakin konkreettista kehoni ja mieleni hyvinvoinnin edistämiseksi. Netistä löytyi Himajoogan joogaretriitti, joka vaikutti kiinnostavalta: joogaa joka päivä, meditaatiota, kasvisruokaa, elämänhallintaan ja unelmiin liittyviä työpajoja...

Tein jotakin hyvin epätyypillistä, ja ilmoittauduin mukaan hetken mielijohteesta. (No okei, mietin minä sitä muutaman päivän, mutta kumminkin.)

Kuva: Kvarnudden.fi.

Viikonloppu vierähti siis Perniön suunnalla Kvarnuddenissa. Ja voi miten tyytyväinen olenkaan päätökseeni! Istumatyöläisen lihakset saivat kyytiä, kun joogassa keskityttiin rintarangan ja lantion alueisiin. Sain vastauksia joihinkin täälläkin puimiini tulevaisuuden kysymyksiin - ihan vain kysymällä rauhassa asiaa itseltäni. 

Itse asiassa, kaikki ne päätökset, jotka olen tehnyt intuitiolla, ovat olleet harvinaisen onnistuneita. Tätä ääntä pitäisi meidän jokaisen kuunnella useammin, liikaa miettimättä ja analysoimatta. Sillä juuri liikaa järkeilemällä jää helposti monta kokemusta köyhemmäksi.

Lisäksi sain tavata upeita, iältään ja ammateiltaan hyvin erilaisia naisia. Aika monella oli edessä tai takana elämänmuutoksia. Eräs heistä, kuusikymppinen, vietti juhlavuotta: tänä vuonna hän tekee asioita, joita ei normaalisti tekisi.  Ehkä tämä on minunkin juhlavuoteni.

Pastaa! Basta!

Olen nyt muutaman päivän ollut Juoksijan Vaimo. Mies osallistuu lauantaina Helsinki City Runin puolimaratonille. Viimeisen viikon valmentautumiseen ja tankkaukseen kuuluu vähintään yhden 1,5 litran vichypullon naukkailu ja päivittäinen pasta-ateria. Mainio tekosyy syödä itsekin suurta herkkuani pastaa joka päivä!

Minusta ei todellakaan olisi karppaajaksi. Italiassa asuvat sukulaiseni opettivat jo lapsena himoitsemaan pastaa. Iso, suolaveden ja pastan tuoksuinen kattila porisi usein kesämökillä ja herautti veden kielelle. Ja äiti sai laittaa bolognesea vaikka joka päivä. Jo silloin painoin keskusteluista mieleeni, että oli käsittämätöntä, että Suomessa kaikkea pastaa kutsuttiin makaroniksi, keitettiin se ylikypsäksi tai peitettiin sen maku liialla kastikkeella.

Opin varsin varhain myös kieputtamaan spaghetin haarukan ympäri oikein. Se tapahtuu syvän lautasen reunaa vasten tai lusikan avulla. Ja jos huolellisesta kieputtamisesta huolimatta haarukalliseen jää kiusallisia pätkiä, niitä ei suinkaan imaista suuhun vaan puraistaan poikki. Vaikka ruoan tiputtaminen suusta voikin tuntua jotenkin brutaalilta, on tämä silti imailuääniä sivistyneempää. 

Kaupan tuorepasta on huijausta

Kaupan hyllyillä asioidessa on vaikea ymmärtää tuorepastaan liittyvää hössötystä (tuorelasagnea lukuun ottamatta, joka on aivan loistava keksintö). Onnistun kohtalaisen usein keittämään kaupan tuorepastan jotenkin limaiseksi. Ja voiko mitään sellaista kutsua tuoreeksi, joka on vakuumissa viikkoja?


Aivan uuden ulottuvuuden tuorepastaan toi kuitenkin häälahjarahoilla kotiimme hankittu Kmix-yleiskone. Mies on leiponut lukemattomia ihania leipiä Viva ciabattan ohjeilla, ja minä puolestani olen ihastunut pastan valmistamiseen. Se on niin yksinkertaista ja silti jotenkin jännittävää ja vauhdikasta!

Kmix & linguine.

Mitään kauhean tarkkoja pastataikinan teko-ohjeita en nyt tässä yhteydessä uskalla antaa, sillä niin paljon riippuu menetelmästä, jolla taikinan tekee. Perinteisin tapa lienee sotkea jauhot ja kananmuna toisiinsa suoraan työtasolla. Itse en ole menetelmää kokeillut. Kmixillä valmistettaessa hyvä pastataikina muistuttaa karkeita korppujauhoja. Ensin sekoitetaan vatkaimella kulhossa durum-vehnäjauhoja ja kevyesti vatkattuja kananmunia suhteessa 400 g jauhoja ja 200 g vatkattua kananmunaa laitteen ohjeen mukaan. Todella helppoa!


Sitten alkaa hauskuus: päällä olevalle tasolle laitetaan taikinamurusia, syötetään niitä pikkuhiljaa koneeseen, joka sitten puskee valmista pastaa pihalle. Siinä kokki sitten vain leikkaa pastat sopivaan pituuteen leikkurilla (vipu, joka näkyy kuvassa oikealla). Kaikki tämä tapahtuu kohtalaisen nopeasti. Pastan valmistaminen ei siis todellakaan ole mitenkään monimutkaista oikeilla välineillä. Kun keittoaikakin on lyhyt, kaikkein työläin vaihe taitaa olla kaikkien pikku osasten peseminen ja puunaaminen seuraavaa käyttökertaa varten...

This week I've mostly been eating...

...pasta. 


Olemme syöneet kotitekoista casareccea puttanesca-kastikkeessa (ks. ohje alla) sekä annokset Tehtaankadun Il Bucatinossa. Ravintolassa oma valintani oli selvä. Jos listalla on tomaattipohjaista äyriäispastaa, suljen silmäni kaikelta muulta. Se on ehkä kaikkien aikojen lempiruokani. Äyriäiset olivat niin tuoreita kuin ne Suomessa vain voivat olla ja juuri sopivasti kypsennettyjä. Rahalle todella sai vastinetta!

Spaghetti allo scoglio. Annoksessa oli venus- ja sini-
simpukoita, mustekalaa, katkarapua, merirapua ja jättikatkarapua.

Miehen tilaama carbonara oli myös aidon oloinen. Lautasella ei ollut mitään hikisiä kinkkusuikaleita kermassa vaan pancettaa eli savukylkeä ja kananmunaa.

Casarecce alla puttanesca

En ole ihan varma, menikö otsikko kieliopillisesti aivan oikein... Alatyylisellä nimellä kulkevan puttanescan tomaattipohjainen kastike saa makunsa valkosipulin ja chilin lisäksi anjoviksesta, oliiveista ja kapriksista. Se sopiikin suolaisen himoon.

Näyttää ehkä paljolta, mutta tätä ruokaa varten ei tarvinnut käydä kaupassa!

Casareccen laite työntää S-kirjaimen muotoisesta aukosta, ja lopputulos muistuttaa hieman pikkuruisia papyruskääröjä. 

Casarecce.

Soosiin käytimme anjoviksia ja kapriksia, jotka olivat matkamuisto viimekesäiseltä Sisilian-reissulta. Kannattaa huomioida, että anjoviksissa on valtavasti eroja. Toisin kuin Alvar Gullichsen Bonk-taiteessaan väittää, anjovis ei ole kalalaji, joka tuottaa sähköä. Itse asiassa se ei ole kalalaji lainkaan vaan tapa säilöä. Laadukkaat välimerelliset anjovikset tehdään sardelleista. Suomi-jansson-versioissa käytetään kilohailia ja mausteetkin ovat erilaiset.

Kalaa sisältävien pastojen kanssa ei yleensä käytetä parmesaania,
mutta anjovishan on ennemminkin mauste kuin kala...

6 kypsää tomaattia
pieni tölkki kokonaisia säilöttyjä tomaatteja
3 rkl oliiviöljyä
2 sipulia hienonnettuna
3 valkosipulin kynttä ohuina viipaleina
3 pientä kuivattua chiliä murskattuna
3 rkl kapriksia
8 anjovisfileetä pieninä palasina
1 dl kalamataoliiveja
(persiljaa)
(parmesaania tai grana padanoa)


Jos teet pastan itse, tee se ensin keittämistä vaille valmiiksi.

Kalttaa tomaatit. Tee x-viilto tomaattien pohjaan ja upota ne kymmeneksi sekunniksi kiehuvaan veteen. Tämän jälkeen kuoriminen käy helposti. Pilko tomaatit pieneksi.

Kuullota sipuli öljyssä. Lisää pannulle valkosipuli ja chili.

Lisää pilkotut tomaatit, kaprikset, anjovis. Anna porista niin kauan kuin sinulla on aikaa, vähintään 20 min. Laita pastavesi ajoissa kiehumaan. 

Keitä pasta suolavedessä ja valuta huolellisesti. Sen kypsyessä poista oliiveista siemenet ja viipaloi ne. Raasta myös juusto valmiiksi. Voit huuhtoa pastan pikaisesti kylmällä vedellä, jolloin kypsyminen pysähtyy.

Lisää oliivit ja hienonnettu persilja lopuksi. Sekoita kastike ja pasta. Tarjoile välittömästi!

Toivon, että ehdin vielä tehdä ikisuosikkiani pestopastaa. Jos et ole vielä tehnyt itse pestoa, tee se nyt! Maista, niin tiedät, miksi. Mutta ehkä nyt riittää vähäksi aikaa. Basta!




Kuvat © Annan.