sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ego ja tunteet

Hiljaiselostani täällä blogin puolella tuli uuden alun jälkeen tahattoman pitkä. Ei mennä syyhyn sen tarkemmin muuten kuin että se on tärkeä. Joskus elämä yllättää niin, että kaikki voimat pitää keskittää yhteen asiaan, jotta pääsee eteenpäin.


Storm Comin
Kuva: Pauk / Wikimedia Commons.
Mutta aikansa kutakin. Tämä tilanne ei ole itsestäni kiinni, joten otan nyt vellonnasta hetken tauon ja yritän keskittyä uusiin ajatuksiin. 

Asiasta toiseen, kävin viime viikolla Maaretta Tukiaisen  kirjanjulkkariaamupalalla. Ilmoittauduin tilaisuuteen heti kutsun saatuani melkein kuukausi sitten.  Tuli niin voimakkaasti sellainen tunne, että tuonne minun on mentävä. Enkä voi olla valintaani muuta kuin tyytyväinen, vaikka aamusella purevassa syysilmassa Ruoholahteen pyöräillessäni en ollutkaan siitä aivan varma. Sain tilaisuudesta valtavasti energiaa. Kunpa voisi useamminkin aloittaa työpäivän vähän myöhemmin ja käyttää aamun omalla tavallaan...

Maaretta kertoi aluksi lyhyesti kirjastaan Egosta fantasmagoon – tie karismaattiseen itseesi omaan elävään tapaansa. Oheiseen videoon on kiteytetty kantava ajatus aika valloittavasti. Kirja odottaa vielä vuoroaan yöpöydällä – en ole oikein koskaan osannut lukea useita kirjoja samanaikaisesti – mutta lupaan kertoa lukukokemuksesta heti tuoreeltaan!




Muutenkin olo on alkanut hiljalleen kohentua. Olen alkanut herätä viikonloppuisin aikaisemmin. Erikoista. Etenkin henkilölle, jolle nukkuminen on aina ollut yksi elämän suurimmista nautinnoista. Mutta tämäkään asia ei ole itsestäni kiinni, joten parhaani mukaan yritän sopeutua. Mutta mikä siinä onkin niin vaikeaa?

Aamun ensimmäiset ajatukset vaikuttavat päivään huomattavasti. Pitäisi vain tarttua hetkeen tyytyväisenä siitä, että on hereillä, vastaanottavaisena uuteen päivään sen sijaan, että pyörisi tunnin turhautuneena sängyssä yrittäen painaa silmiä kiinni viimeisiin unenrippeisiin takertuen. 

Eteenpäin, ei taaksepäin, hoen itselleni. Taitaa olla niin, että sopeutuminen tapahtuu harvoin kivuttomasti. 



tiistai 1. lokakuuta 2013

Elämää avokonttorissa

Työskentelen avokonttorissa. Aika ison osan aikaa vietän luurit päässä. Hälinä vaimenee siinä viiden aikaan, mikä houkuttaa hoitamaan ajatustyötä vaativat työt siinä vaiheessa päivää, vaikka oikeastaan olisi syytä lähteä jo kotiin. Tällä hetkellä esimerkiksi kahlaan läpi erään asiakkaan koko nykyistä esitemateriaalia läpi ja suunnittelen kokonaisuuden konseptia uudelleen. Ei oikein luonnistu akvaariossa.

Kuva: 500px.com / Pinterest. 

Jostakin syystä työpaikallani suhtaudutaan kohtalaisen tiukasti etätyöskentelyyn. Poistuminen on aina poikkeus, ja siitä pitää laittaa tiedotusmeili koko henkilökunnalle. Harvemmin tulee työskenneltyä etänä, kun tuntuu turhalta tehdä asiasta numeroa. 

Juhlapuheissa, lehtijutuissa ja Great place to work -tyyppisissä vertailuissa työnantajat suhtautuvat etätöihin myönteisesti, jopa kannustavat siihen. Toisaalta samat työnantajat kilpailevat työntekijöistä, mikä sekin on useimmille työnhakijoille kaukana arkitodellisuudesta. 

Loppukesästä luin Koko Hubaran jutun introverteistä Trendistä. Artikkelissa kirjoittaja kertoo kokemuksistaan ja nimenomaan kyvyttömyydestään sopeutua avokonttorielämään. Harmillista kyllä en enää löytänyt juttua netistä enkä lehtipinostanikaan. Muistan työminäni kuitenkin kokeneen hengenheimolaisuutta Hubaran kanssa.



En miellä itseäni introvertiksi elämän muilla osa-alueilla, mutta keskittyminen tarkoittaa minulle hiljaisuutta. Siispä oikeastaan luuritkaan eivät riitä, kun en haluaisi kuunnella niistä taustamelun peittävää musiikkia vaan hiljaisuutta, ajatuksiani.

Perjantaina pakenin tuon esiteprojektini kanssa. Vaihdoin verkkareihin, levitin pinkat sängylle ja tartuin niihin yksitellen. Piirsin, kirjoitin, hahmotin kokonaisuuksia. Viihdyin. Tähän en olisi koskaan kyennyt konttorilla. Jo aineistoa levitellessä häly, kysymykset ja muut keskeytykset olisivat katkaisseet työni lukuisia kertoja.

Ongelmana on vain, että en ehtinyt saada työtä perjantaina valmiiksi. Tohtisinko pakata paperit mukaani huomennakin?

Mark Twain työnsä ääressä. Kuva: Populiar.com.