Soittohommia

Soitin viulua parikymppiseksi, mutta ammatiksi siitä ei ollut. Aina, kun elämässä tapahtui, viulu jäi ensimmäisenä. Sanomattakin lienee selvää, että viime aikoina en ole soittimeeni koskenut.


Mutta lähitulevaisuudessa on yllättäen parikin iltamaa, joissa olisi tilaisuus jotakin räpeltää. Ensi viikolla kaivan viulun naftaliinista. Tämä on lupaus. Myös teille, rakkaat naapurit.

Ikävöimäni rakennekynnet saavat siis yhä odottaa. Musta kaunotar kutsuu.


Ah well, jos hiukset olivat joskus kruununi, niin kynnet eivät ole sitä koskaan olleet.