Piirun verran parempi TV dinner

Linnanjuhlat – mikä loistava tekosyy laittaa vähän tasokkaampaa purtavaa television ääreen!

Itsenäisyyspäivän cocktailpalat

Graavilohta ja kananmunaa saaristolaislimppuviipaleella
Muikunmätiä, smetanaa, ruohosipulia ja paahtoleipää
Paahdettua ankanrintaa, päärynää ja dijón-calvados-majoneesikastiketta
Pähkinäsalamia ja viinirypäleitä

Juustotarjotin
Vuoristojuustoa, brietä ja mietoa sinihomejuustoa, erilaisia keksejä ja pipareita sekä saaristopäärynöitä ja päärynähilloa

Mainettaan helpommat

Cocktailpalat ovat työlään tarjottavan maineessa, mutta itse asiassa ne ovat aika nopeita valmistaa, kun kaiken vähänkään aikaavievän voi oikeastaan tehdä etukäteen. 

Nämä pikkupurtavat kokosin tunnissa, ja aika riitti mainiosti. Etenkin, kun mies leipoi leivät ja paahtoi ankan. Mitäköhän minä oikeastaan edes tein?!

Graavasin kalan edellisenä päivänä. Keitin kananmunat. Leikkasin leivät. Paahdoin paahtoleivät. Leikkasin salamin. Loppu olikin oikeastaan näpertelyä ja asettelua.

Juustotarjotin toimii aina, kunhan vai löytää kypsiä juustoja ja muistaa ottaa ne huoneenlämpöön ajoissa. Sama pätee salamiin. Hyvä salami menettää puolet mauistaan, jos sen tarjoaa jääkaappikylmänä.

Pakko muuten erikseen suitsuttaa noita päärynöitä. Olen muutamasta isommasta K-kaupasta onnistunut löytämään kilon säkin pikkuruisia, ahvenanmaalaisia saaristopäärynöitä, jotka ovat ihanan maukkaita ilman päivien kypsyttelyä. Olisikohan syy pussin kyljessä mainittu eniten aurinkotunteja Pohjoismaissa?

Jälkiruokaa ei tarvinnut taaskaan tehdä itse, kun kohteliaan omatoimiset (itsenäiset?) vieraat toivat valkosuklaajuustokakkua koristeenaan puolukoita. Emäntä kiittää!

Ensi vuonna uudelleen

Hieman jälkijättöisestihän nämä reseptit näin taviskokilta tulevat, mutta kannattaa pistää korvan taakse. Vaikka vain tunnelmallista arki-iltaa varten. Jos nämä maut eivät miellytä, kurkkaa viimevuotisia herkkuja...

Sunnuntai-inspiraatiota

Viime sunnuntaina minulla oli vapaa iltapäivä. Ilma taisi olla hieman luotaantyöntävä, näin ainakin muistelen. Ei tehnyt mieli ulos, vaan sisään.  (Lue: en ollut erityisen sosiaalisella tuulella, halusin kääntyä hetkeksi sisäänpäin.)

Lukisinko jotakin, ajattelin, ja mietin sängyn vieressä lojuvia ja erikseen laatikkoon arkistoimiani luettuja naistenlehtiä. Kaikissa säilötyissä lehdissä oli jotakin, minkä halusin talteen. Olin joskus lukenut jostakin, että jotkut elämäntaito-oppaat ja -valmentajat suosittelevat kokoamaan lehdistä kiinnostavia ja inspiroivia kuvia – tai tekemään inspiraatiotauluja tai aarrekarttoja kuten korrektit alan termit ilmeisesti kuuluvat.

Niinpä hain olohuoneen lattialle lehtipinon, sakset, liimaa, teippiä ja A4-paperiarkkeja. Sen enempää metodiin syventymättä teippasin A4-papereita yhteen ja ladoin päälle kuvia. Tällaisia syntyi.

Näitä minulla on ikävä. Musiikkia, liikunnan iloa, oman kädenjäljen näkemistä. Hiuksiani.

Maisemia, joissa minun on hyvä olla. Metsä, ranta, mielikuvitus.

Eräs intohimo. Haluaisin kehittää viiniharrastustani professionaalimpaan suuntaan.

Eräs projekti...

Minulla oli aika kivaa.

P.S. Tuossa viimeisessä kollaasissa Armi Ratia edustaa esimerkillistä määrätietoisuutta, heittäytymistä ja vaistoa. Se nainen osasi kiteyttää. TJEU.

Kuvat: Trendi, Viini-lehti, Mondo, HS Nyt-liite, Aalto-yliopiston Aino-lehti, Fazerin F-asiakaslehti.

Lämpöiset ystävät

Syksyn hyytävät tuulet saavat kaipaamaan lämpöä ja pehmeyttä. Sitä huomaa juovansa glögiä melkein joka ilta ja hakevansa reilumman lämmittäjän miehen vaatekaapista, kun omat villatakit eivät tunnu riittävän mihinkään.

Lämpöisiä neuleita löytyikin tänään Filippa K:n ja muutaman muun merkin ystävämyynnistä aivan Helsingin eteläkärjestä. 

Meren syleilystä, paksun kivimuurin uumenista löytyi tämä ovi. 

Ja sen takaa yllättävän valoisa ja tilava showroom. Sekä iloisesti turiseva myyntimies.

Vaikka ystävämyynti kalskahtaa sanana omaan korvaani hieman kummalliselta – aivan kuin ystävät olisivat kaupan – löysin kuin löysinkin itselleni pari lämpöistä ystävää talven viimoihin.

Tämä komistus löytyi miesten valikoimasta.

Mukaan tarttui syksyisen murrettuja värejä: sammalenvihreää, viininpunaista, tummaa harmaata ja laivastonsinistä.

Tytöille sinistä, pojille punaista... Ja minä pidän molempia.

Parasta ystävämyynneissä on tietenkin hyvä laatu ja edulliset hinnat. Hyvä yhdistelmä etenkin työpukeutumiseen.

Rennon ryhdikäs jerseyjakku.

Pidän Filippa K:n yksinkertaisista leikkauksista ja laadukkaista materiaaleista, mutta hintaviahan merkin vaatteet tavallisesti ovat. 

Olenkin ostanut Filipan vaatteita lähinnä alennusmyynneistä. Kerran löytyi klassinen trenssi Tukholmasta -40 % hintaan. Mutta silloin pitää vain malttaa ostaa vaatteita väärään sesonkiin...

Suloinen nahkavyö irtosi viidellä eurolla.

Vai tulisikohan ystävämyyntien nimi sittenkin siitä, että niistä kuulee yleensä ystävältä? 

Psst...

Onni on...

... tehty aika yksinkertaisista asioista.

Esimerkiksi ruoanlaitosta ja beaujolais'sta miehen kanssa.

Kuvan lasit saattavat näyttää tyhjiltä, mutta minun maljani on täysi.

Rakkaudentäyteisistä marraskuisista häistä, joissa sai pyyhkiä silmäkulmia milloin liikutuksesta, milloin naurusta. 

Jatkoilla tooosi katu-uskottavasta riimien heittelystä kaverien kanssa.  

Uusi mekko!

Ja sitten täysin vapaasta sunnuntaista, jolloin on vapaa tekemään mitä vain. 

Kuten kävelemään käsi kädessä pizzalle Skifferiin.

Oih!

Kun syö pizzaa, jossa on mansikoita, vuohenjuustoa, rucolaa, basilikaa, orvokkeja ja pinjansiemeniä, ei paljon haittaa, jos päivä on yhtä harmaa kuin tänään.

Kuvioita kynsissä

Päätin kokeilla jotakin ihan uutta kynsiini. Nämä hyppysissä sormet ovat kiitäneet näppäimistöllä vikkelästi – kuin kukonaskelin!

Sally Hansen Salon Effects 240 Check it out.

Kynsitarrat (vai miksi näitä nyt kutsuisi) ovat todella kätevät. Ihan ensiksi valitaan tietysti jokin villeistä kuvioista, esim. käärmeennahka. Maksetaan n. 11 € ja mennään kotiin. Hetki ihmetellään ja sitten valitaan valikoimasta kuhunkin kynteen parhaiten sopiva leveys. Vähän fiilaillaan ja valmistellaan, mutta itse kiinnitys on sangen sukkelaa. 

Omat kynteni ovat sen verran röpelöiset, että kynsien lakkaus on tuskastuttavaa. Tasaisen pinnan saavuttaminen on joko mahdotonta tai kestää ikuisuuden lukuisine lakkakerroksineen. Tarrojen kiinnittäminen oli tähän hauskaa – ja nopeaa – vaihtelua. 

Kestävyys on myös ihan hyvä, ainakin nyt neljäntenä päivänä kiinnityksestä näiden kanssa kehtaa vielä kulkea. Tarrat poistan aikanaan kynsilakanpoistoaineella.

Aika hauskat minusta!

Ylihintainen ostoskori

Tänä syksynä on vihdoin saatu aikaan keskustelua K- ja S-ketjujen monopolista. Hallitus haluaa puuttua hintakartelliin, jonka kirpaisee kuluttajaa joka kauppareissulla. 

Päivittäistavarakaupassa on ollut helppo nostella hintoja sulle–mulle-periaatteella, kun sekä K- ja S-ketjut kumpikin ylittävät 30 prosentin markkinaosuuden.  Kilpailulainsäädännössä kielletään määräävän markkina-aseman väärinkäyttö, jollaiseksi nykyhinnoittelun voi laskea. Jännityksellä odotan vaikutuksia kauppakuitin loppusummaan.

Suomen hinnat ovat pöyristyttäviä, mutta jotenkin sen arjessa unohtaa, kun leipää on saatava pöytään joka tapauksessa. Ulkomailla on ihmeellistä käydä ruokakaupassa jo valikoimien tähden, mutta ovathan hinnatkin aika eksoottisia. Hiljattain ostin berliiniläisessä ruokakaupassa kaksi 0,5 l Berliner kindl -olutta, tuoremehun ja Rittersport-suklaalevyn. Selvisin tästä kauppareissusta kolmella eurolla. Ei ihan onnistuisi näillä leveyksillä.

Mites kotikulmilla?

Lähikauppojani ovat K-supermarket, K-market ja Alepa. Päätin toteuttaa pienen hintavertailun seuraavilla ostoksilla:

Halvimmalla ostosreissusta selvisi Alepassa, jossa loppulasku oli 9,48 €. Isompi K-Supermarket, jota olen valikoiman takia pitänyt kalliina, pärjäsi perustuotteissa yllättävän hyvin: kukkaro keveni 9,96 eurolla. Piskuinen K-market sen sijaan ylsi pöyristyttävään 12,27 euroon. 

Hintaeroa kalleimman ja halvimman välillä oli 2,79 €. Olen aina pitänyt pientä kulma-K-kauppaa kalliina, mutta yllättävän ison hintaeron sai aikaan jo tällä viiden tuotteen valikoimalla – leikkeleestä ja maitolitrasta tuli noin euron ero kummastakin.

En nyt tässä halua asetella Hannu Karpon viittaa harteilleni, mutta väärinhän tämä on. Raha vaihtaa omistajaa tuottajan ja kuluttajan kustannuksella.

Hintavertailun tulokset:

Oululaisen jälkiuunipalat 4 kpl

K-Supermarket 1,35 € 

K-market 1,49 €

Alepa 1,49€

Snellmann ohuenohut kalkkunanfilee 200 g

K-Supermarket 3,39 €

K-market 4,19 €

Alepa 3,15 €

Valio luomukevytmaito 1 l

K-Supermarket 1,79 €

K-market 2,59 €

Alepa 1,79 €

Valio A+ maustamaton jogurtti 1 kg

K-Supermarket 2,49 €

K-market 2,69 €

Alepa 2,29 €

Bonaqua sitruuna-lime 1, 5 l

K-Supermarket 2,29 €

K-market 2,80 €

Alepa 2,25 €

Parempaa aikaa etsimässä

Muutamakin projekti odottaa parempaa hetkeä. Tuttu tilanne? 

On niitä pienempiä, jotka kaipaisivat eniten vain asiaan ryhtymistä...

Kulmakarvat pitäisi nyppiä.

Kirjahyllyn ja vaatekaapin sisältöjä pitäisi karsia. 

Pitäisi liikkua enemmän. 

Ja sitten on sellaisia isompia, pidempää suunnittelua vaativia...

Kylpyhuone olisi remontin tarpeessa. 

Pitäisi kirjoittaa se kirja, jonka kesällä mietin markkinointia myöten.

Aika monta konditionaalia.

Tyhjät, kauniit muistivihot – story (and love) of my life.

Arkipäivän ihmeitä

Jotkut niissä onnistuvat.

Ovat vaikka kustannustoimittajia, joilla on pienet lapset ja jotka ehtivät vapaa-ajallaan ohjata ryhmäliikuntatunteja. 

Tai sitten ovat päivätöissä käyviä ihmisiä, jotka kirjoittavat mielenkiintoista blogia säännöllisesti – ja ainakin blogikirjoituksista päätellen viettävät sosiaalista elämää. 

Mistä nämä tehopakkaukset saavat energiansa ja tahdonvoimansa? Taisin olla jääkapilla tai päiväunilla siinä arvonnassa, kun näitä ominaisuuksia jaettiin. 

Olen hitaampaa sorttia. Kokkausinsipiraation iskiessä en suinkaan säntää ruokakauppaan vaan saatan hautautua keittokirjoihin tunneiksi.  Sen sijaan, että kirjoittaisin sivun kirjaani, kirjoitan samaisen sivun verran blogiini kirjoittamiseen ryhtymisen vaikeudesta.

Suunnittelua.

Siitä puhe...

Toisto sen paljastaa, mistä tässä todella on kyse. Minua harmittaa, etten ole edistänyt kirjaprojektiani. 

Kyllä sen pitäisi olla mahdollista. Esimerkkejä löytyy ihan läheltä. Eräs tuttuni on onnistunut kirjoittamaan romaanin menetelmällä puoli sivua päivässä: jos kirjoittaa joka päivä puoli sivua, vuoden päästä on romaanikäsis kasassa. Hämmentävän yksinkertaista.

Tiedän, että olisin tyytyväisempi, jos yksinkertaisesti aloittaisin. Mutta miten selättää oma mukavuudenhalunsa ja laiskuutensa? 

Jään tänne kasvattelemaan selkärankaa. Ehkä nypin ne kulmakarvatkin.

Kuvat Pinterestistä (Pita, Jane Midgley).

Elämä kouluttaa, minä en

Minusta piti tulla opettaja. Jonkin aikaa niitä töitä teinkin. Mutta sitten kurssi muuttui. Aina silloin tällöin – esimerkiksi näin syyslomaviikon alla – sitä saattaa löytää itsensä miettimästä, miksi valitsinkaan näin. 

Kuin tilauksesta minulle vastasi tänään Helsingin Sanomat. Sunnuntai-sivuille oli koottu opettajien kertomuksia nykykoulun arjesta.

"Koulu on ainoa paikka, minne voi tulla missä kunnossa tahansa"

Vaikka itse juttu olikin kenties tahallisen skandaalinkäryinen, sydän hypähti kurkkuun sitä lukiessa. Miten lapset voivat jo alakoulussa olla niin hukassa, että raivokohtauksissaan heittelevät tuoleja ja käyvät luokkatovereidensa kurkkuun ihan opettajan silmien alla? Tai sitten vedetään mutkat suoraksi ja tartutaan kurkusta kiinni ihan reteästi sitä opettajaa. 

Tunsin suurta huojennusta ja kiitollisuutta siitä, että minun ei tarvitse enää kantaa sellaista vastuuta. Tai käydä tahtojen taisteluja pituisteni hormonihöyryisten nuorten miesten kanssa.

Kuka keksi kutsumusduunit?

Opettajan työtä pidetään kutsumusammattina. Ja sehän tarkoittaa suomeksi, että työ on raskasta mutta palkitsevaa. Minusta ei ollut Levottomien sielujen michellepfeifferiksi. Työ on loputon ja alkaa jokaisen kanssa alusta, onhan jokainen nuori omalla tavallaan hukassa, niin kuin tietysti olla pitääkin.

Ei ensimmäinen, ei viimeinen romantisointi tästä aiheesta.

Ehkä tärkeintä on ollut päästä jatkuvasta riittämättömyyden tunteesta. Nyt olen vastuussa enää omista tekemisistäni. Vastuuta on, mutta lähinnä asiakassuhteista ja sitä kautta liiketoiminnasta. Ainakin tällä hetkellä se tuntuu kevyemmältä. 

Ja toisaalta on ihan OK vaihtaa suuntaa, vaikka vielä monta kertaa. Tässä on loppu elämä aikaa. Vaikka sitten palata opettajaksi, jos siltä tuntuu.

Naps!

Sunnuntaina oli sitten se suuri päivä, kun kutrit katkesivat.

Kasvavat hiukseni sekoittuvat nyt entistä paremmin mallissa, jossa pisimmät hiukset yltävät hartioille. Hiukset saivat Studio Ysissä myös uuden, latvaa kohti vaalenevan persikkaisen sävyn.

Uutuudenviehätystä.

Omituista kyllä, tällä kertaa en katsonut kauhulla kampaajan lattialta lakaisemia latvoja. Lyhyempi malli tuntui heti kotoisalta. Nyt pari päivää myöhemmin mietin vain, olisiko pitänyt sittenkin leikata rohkeasti vielä enemmän...

P.S. Hieman ujostellen tuon lähikuvani tänne laitan, kun en ihan näin intiimejä otoksia ole toistaiseksi blogissani viljellyt. Vaan ovat ne muutkin omilla kasvoillaan esiintyvät bloggarit ilmeisesti hengissä selvinneet...