torstai 29. marraskuuta 2012

Sunnuntai-inspiraatiota

Viime sunnuntaina minulla oli vapaa iltapäivä. Ilma taisi olla hieman luotaantyöntävä, näin ainakin muistelen. Ei tehnyt mieli ulos, vaan sisään.  (Lue: en ollut erityisen sosiaalisella tuulella, halusin kääntyä hetkeksi sisäänpäin.)

Lukisinko jotakin, ajattelin, ja mietin sängyn vieressä lojuvia ja erikseen laatikkoon arkistoimiani luettuja naistenlehtiä. Kaikissa säilötyissä lehdissä oli jotakin, minkä halusin talteen. Olin joskus lukenut jostakin, että jotkut elämäntaito-oppaat ja -valmentajat suosittelevat kokoamaan lehdistä kiinnostavia ja inspiroivia kuvia – tai tekemään inspiraatiotauluja tai aarrekarttoja kuten korrektit alan termit ilmeisesti kuuluvat.

Niinpä hain olohuoneen lattialle lehtipinon, sakset, liimaa, teippiä ja A4-paperiarkkeja. Sen enempää metodiin syventymättä teippasin A4-papereita yhteen ja ladoin päälle kuvia. Tällaisia syntyi.


Näitä minulla on ikävä. Musiikkia, liikunnan iloa, oman kädenjäljen näkemistä. Hiuksiani.

Maisemia, joissa minun on hyvä olla. Metsä, ranta, mielikuvitus.

Eräs intohimo. Haluaisin kehittää viiniharrastustani professionaalimpaan suuntaan.

Eräs projekti...


Minulla oli aika kivaa.

P.S. Tuossa viimeisessä kollaasissa Armi Ratia edustaa esimerkillistä määrätietoisuutta, heittäytymistä ja vaistoa. Se nainen osasi kiteyttää. TJEU.



Kuvat: Trendi, Viini-lehti, Mondo, HS Nyt-liite, Aalto-yliopiston Aino-lehti, Fazerin F-asiakaslehti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti