tiistai 18. maaliskuuta 2014

Iisimpi tiistai

Nyt sitä ollaan sitten virallisesti mammalomalla!

Jotenkin vierastan äitiysloma- ja äitiysvapaa-sanoja, kuulostavat niin kovin virallisilta. Ruotsin kielen mammaledighet on sanana niin paljon sympaattisemman kuuloinen, että olisin paljon mieluummin sellaisella.


Omat lomailutaidot taitavat tosin olla hieman hukassa. Eilen, ensimmäisenä lomapäivänäni aloin listata tekemättömiä kotitöitä sekä hoitamattomia asioita. Nyt tarttuisin toimeen, kun viimeinkin on aikaa! Useimmat mammalomalaiset taitavat toimia juuri näin. Varasin tekemisille vihkosta yhden sivun, mutta sehän kävi nopeasti pieneksi. Sivu täyttyi sukkelasti asioista, jotka ovat viimeisen vuoden (kröh, jotkut jopa vuosien...) ajalta jääneet tekemättä.



Niinpä aloin sitten eilen maanisesti hoitaa asioita. Aamulla imuroin ja lähdin kaupungille asioille. Reippaana reppu selässä kävin kirjastossa, hain verkko-ostokseni, ostin kummilusikan tuoreelle kummipojalleni sekä lounastarvikkeita. Käveltyjä kilometrejä reilun parin tunnin aikana kertyi Kampista Punavuoreen, Kaartinkaupungista keskustaan ja takaisin. Kotiin päästyä valmistelin salaatin itselleni ja ystävälleni, joka toi kummipojun hetkeksi hoitooni. Sainkin sitten vauvan sopivasti ensimmäiseksi mammalomapäiväksi, ja häntä sitten työntelin vielä vaunukävelyllä Baanalta Töölönlahden kautta Ruoholahteen.

Kiva ja touhukas päivä, mutta lopputuloksena olin aivan poikki illalla. Tämä ei liene kenellekään muulle yllätys kuin itselleni. Tänään päätin ottaa iisimmin. Hoidan muutaman asian listalta, mutta yritän myös rentoutua. Sehän tämän koko loman idea kai kuitenkin on, että tuleva äiti saisi levättyä eikä rasittaisi itseään eikä vauvaa liikaa.

Taidanpa aloittaa tutustumalla tämän työkavereilta saamani äidin hemmottelupaketin sisältöön...


 Kuvat ensimmäistä lukuun ottamatta: ©Annan.


Follow my blog with Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti