sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Valmennusta elämään

Minulle käy usein niin, että jokin ikävänä tai epäonnistuneena pitämäni asia yllättää positiivisesti. Sitä huomaakin vuosien välttelyn jälkeen pitävänsä marsipaanista, tai sitten vastenmielisestä urakasta innostuukin loppujen lopuksi, kun asiaan vain ryhtyy. Haukuin taannoin kuumehoureissani Ellen lehtenä noin niin kuin ylipäätään. Miamin lentokentällä päätin jostakin syystä antaa lehdelle uuden mahdollisuuden. Kävikin niin, että tästä Ellestä pidin. 
Elle USA, March 2012 / Elle.com.


Vain pintaa?
Suurin osa lehden sisällöstä oli mainoksia. Mutta millaisia! Ellen muotinumero oli kuin isojen tyttöjen kuvakirja - ihania prinsessoja satumaisissa maisemissa. (Ja siis todella voidaan puhua melkein kirjasta, kun paksuutta on 1,5 cm, sivuja 498 ja painoa keittiövaa'alla punnittuna 998 grammaa.)


Tämän mainoksen uhriksi jouduin...
Lehden kaikkein parasta antia oli kuitenkin neljän sivun juttu, jossa ei ollut yhtä ainutta kuvaa: Don't Let Your Emotions Make You Their Bitch. Kuulostaa erittäin ei-lupaavalta, tiedän... Lukeminen kuitenkin kannatti.


Luettu on. Huomaa autenttinen taitos.
Bliss Broyardin juttu kertoo skeptikon (hän itse) ja life coachin kohtaamisesta sekä niistä avaimista, jotka hän valmentajaltaan sai. Juttu jäi niin kytemään mieleeni, että halusin lukea sen eilen uudelleen ja, noloa mutta totta, tehdä alleviivauksia. Melko yllättävää lehdeltä, joka ei viimeksi inspiroinut minua lainkaan. Ajattelin jakaa tärkeimmät oivallukset teidän kanssanne. Omat kommenttini merkkasin lilalla.


Mikä mättää? Ehkä löydät syyn omasta toiminnastasi
Toimittaja Broyardin lähipiirissä yhä useampi oli joko alkanut käydä elämänvalmennuksessa, harkitsi sitä tai jopa valmentajaksi ryhtymistä. Elämänvalmentajat auttavat esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, kun elämän peruspalaset tuntuvat olevan kunnossa mutta silti jotakin tuntuu puuttuvan: on työ josta pitää, rakastava puoliso ja ehkä lapsiakin, matkustellaan jne. Silti jotakin tuntuu puuttuvan. Iso kysymys on "Onko tässä kaikki?"


Nämä ovat todellakin ensimmäisen maailman ongelmia, tiedän. Mutta niin on kai masennuskin. Silti ne ovat todellisia kyseisen henkilön kohdalla. Ilmankos elämänvalmennus on pulpahtanut pinnalle Suomessakin, ainakin lehti- ja blogimaailmassa. Tyypillinen polku näyttää olevan, että aluksi kirjoitetaan blogia elämänhallinnasta ja -taidosta, sitten päädytään life coaching -viikonloppukurssille, jatkavatpa jotkut valmentajiksikin asti.


Toimittajan oma valmentaja Laurie Gerber oli käynyt läpi saman kuvion. Elämän peruspalaset olivat jopa kadehdittavassa kunnossa, mutta silti hän oli tyytymätön. Toiveissaan Gerber näki itsensä hoikkana, joogaavana naisena kodissa, joka kylpi valossa. Todellisuudessa hänellä oli ylipainoa, hän teki 70-tuntista työviikkoa ja asunto oli masentava (vaikka olikin kolmio Manhattanilla). Hän päätti tehdä asialle jotakin. Käytännössä hänen täytyi liikkua enemmän, syödä paremmin, vaihtaa alaa, rajoittaa töihin käyttämäänsä aikaa ja lisätä laatuaikaa miehensä ja perheensä kanssa. Siis melkoinen elämänmuutos.


Life coach Gerberin lähestymistapa on varsin käytännönläheinen: on tehtävä asioita, jotka edistävät omia tavoitteita. Jos haluaa voida fyysisesti paremmin, on liikuttava. Jos lenkki jää tekemättä, seuraa rangaistus (pitää luopua jostakin mistä pitää, esimerkiksi yöllisistä savukkeista, kuten Broyard joutui tekemään). 


Este. Oliko se siinä ennestään vai onko se oma luomuksesi?
(Kuva: EveryStockPhoto.)
Bullshit reasons for not doing what makes you happy
Vapaana kirjoittajana Broyard tunsi jatkuvaa riittämättömyyttä siitä, että kirjoitti liian vähän.  Hän esimerkiksi teki paljon välttämättömiä kotiaskareita. "I need a clean house for my sanity", Broyard perusteli. Valmentajan vastaus oli: "It's never going to be better for your sanity to clean your house than to get your writing done."


Me keksimme kaikenlaisia tekosyitä, joiden takia emme voi toteuttaa unelmiamme. Usein toimintamme on ristiriidassa unelmiemme kanssa. Ulkopuolinen näkee oman elämämme ongelmat selkeämmin. Joskus samat neuvot voi tosin saada suorapuheiselta ystävältä. Gerberin mielestä huono omatunto on vain harhautusliike: Sanot tekeväsi X:ää, mikä edustaa ihanteitasi. Sen sijaan teetkin Y:tä ja podet huonoa omaatuntoa. Koska podet syyllisyyttä, voit silti pitää itseäsi hyvänä ihmisenä. Vaikka alkuperäinen tavoite jäi saavuttamatta ja olo on kurja!


Valmentajalla oli monta elämänhallintaan liittyvää neuvoa toimittajalle. Toimittaja muun muassa joutui rajoittamaan viikoittaisten viinilasillistensa määrää. Vaikka ne Broyardin mielestä vapauttivat ja inspiroivat häntä, todellisuudessa hän tiesi itsekin niiden vaikuttavan suoraan hänen unensa laatuun ja siten kirjoittamisen kannalta välttämättömään keskittymiskykyyn.


Joskus siis tavoitteisiin päästäkseen joutuu luopumaan myös sellaisista asioista, joista todella pitää. Mutta joutuuko luopumaan liian paljosta? Tuleeko elämästä suorittamista kalenteri kourassa?


Ainakin Gerberille valmiiksi mietittyjen ratkaisujen menetelmä sopii. Hän ei halua vatvoa liikaa sitä, onko hänen toimintansa linjassa hänen unelmiensa kanssa: "Olen onnellinen, kun minun ei tarvitse neuvotella itseni kanssa ruokavaliostani, seksielämästäni tai vaikka lasteni kanssa käyttämästäni ajasta."


Mihin valmentajaa sitten tarvitaan? Myönnettävä se on: aika harvalla on (ainakaan aluksi) riittävästi tahdonvoimaa potkia itseään persuksille. Mukavuudenhalu vie voiton kurinalaisuudesta - silläkin uhalla, että unelmista tulisi todellisuutta, jos toimisi toisin. 


Toimittaja Broyard ei ollut varma, miten hänen oman tulevaisuutensa käy. Mutta ainakin hänellä oli nyt selvä kaava, jonka avulla hän pystyi kohdistamaan luovat energiansa oikeisiin asioihin ja tieto siitä, että tämä toimintatapa toimii ja rauhoittaa häntä. Ihan hyvä saavutus.


Jos kiinnostuit, koko alkuperäinen artikkeli on luettavissa täälläOlisi kiva kuulla mielipiteitänne elämänvalmennuksesta. Onko se hyvä tapa päästä tavoitteisiinsa vai hippien metkuja?  Otan myös mielelläni vastaan aiheeseen liittyviä lukuvinkkejä!



6 kommenttia:

  1. Luulenpa, että mikä tahansa uusia suuntia avaava ja vanhoja rutiineja rikkova tekee ihmiselle hyvää. Se voi olla life coachingia tai vaikka matka naapurikaupunkiin. En tohtisi arvostella ihmistä, joka haluaa käyttää rahaansa ja aikaansa valmentajan tapaamiseen.

    Minusta tuntuu, että life coachingia kavahdetaan erityisesti siksi, että se luo mielikuvan elämästä projektina. Enää ei riitä, että olet hyvä työntekijä ja vanhempi; lisäksi täytyy viilata kuntoon ruokavalio, liikuntaharrastukset, ja ennen kaikkea tunne-elämä. Oman elämän täytyy olla salonkikelpoinen kokonaisuus, hieman kuin cv tai sosiaalisen median profiili, jota kehtaa esitellä. En tiedä, missä määrin tämä vastaa valmennuksen todellisuutta.

    Artikkelissa esitelty Handel-metodi kuulosti minusta aika äärimmäiseltä. En ole lainkaan varma siitä, missä määrin pilkuntarkkojen uusrutiinien rakentaminen lisää onnellisuutta. Voiko äärimmäisellä itsekontrollilla todellakin lisätä luovuutta? En usko.

    Elämänvalmennuksessa minua itseäni pohdituttaa juurikin tuo kontrollin ja suorittamisen korostuminen. Kurssivalikoimaani kuuluu tällä hetkellä muun muassa johdanto positiiviseen psykologiaan, jossa olen oppinut, että onnellisen elämän reseptejä on monenlaisia, mutta kaikkiin niihin kuuluu aina aimo annos hyväksyntää ja tyytymistä. Nämä strategiat voivat ilmetä monella tavalla: onnellisimmat ihmiset saattavat olla aktiivisen kiitollisia jo saamistaan asioista, tai poikkeuksellisen hyviä olemaan läsnä tässä hetkessä, siis tyytymään nykyhetkeen, tai sitten vain taipuvaisempia tyytymään tavoitteissaan kohtalaisen hyvään sen sijaan, että pyrkisivät aina parempaan.

    Ehkäpä elämänvalmennuksessakin pitäisi keskittyä vahvistamaan tällaisia tunteita sen sijaan, että ihmistä ohjattaisiin vain haluamaan lisää, enemmän, paremmin?

    VastaaPoista
  2. Hyviä näkökulmia!

    Omalla kohdallani eniten epäilyksiä life coachingia kohtaan on herättänyt juuri tuo mainitsemasi monialaisuus. Ja löytyykö edes sellaista asiantuntijaa, joka pystyisi auttamaan "kaikkeen", ruokavaliosta työ- ja perhe-elämän ongelmiin...

    Olen samaa mieltä siitä, että aika usein onnellisuuteen riittää se, että katselee ympärilleen. Saa ajatella, että näin on hyvä, miettimättä sitä että voisi olla paremminkin.

    Opiskeletkohan itse siis elämänvalmennusta tällä hetkellä? Kiinnostavaa :)

    VastaaPoista
  3. No itse opiskelen täällä Jenkeissä juuri "transformative coachiksi", joka on kyllä vähän erilaista valmentamista kuin perinteinen valmentaminen, mutta valmentamista yhtä kaikki. Itse olen työskennellyt parin samaa suuntausta harrastavan valmentajan kanssa ja kokenut sen superhyödylliseksi.

    Tuossa on koulutuksen järjestäjän Michael Neillin kuvaus meidän valmennussuuntauksesta:http://www.supercoach.com/coaching/transformative/

    Mun oma määritelmäni: nähdään totuus itsestä ja maailmasta ja siitä, mitä oikeasti haluamme -- ja sen jälkeen totuus "itsekuri on sen muistamista mitä oikeasti haluaa" pitää huolen lopusta.

    En ole koskaan työskennellyt perinteisten life coachien kanssa, joten en osaa sanoa mitään heidän työtavoistaan, mutta oma näkemykseni tavoitteisiin (goals) on se, että asetamme tavoitteita, koska yritämme saada itsemme tekemään jotain, mitä emme oikeastaan halua tehdä. Tavoitteiden sijaan suosittelen oman inspiraation löytämistä -- kun löydämme inspiraation, isompi ongelma on pitää itsensä aisoissa ettei nyt ihan totaalisesti laiminlyö muuta elämäänsä... :-D

    Toinen lähtökohta meidän valmennuksessa on että a) sinä olet jo ehjä ja valmis, b) voit olla onnellinen tässä ja nyt -- riittää että lopetat itsesi kiristämisen onnellisuudella.

    Hei jos haluat kokeilla ilmaiseksi ja ilman mitään sitoumuksia valmennusta, ota yhteyttä: kutri@kutri.net

    VastaaPoista
  4. Hieno määritelmä tuo, että itsekuri on sen muistamista, mitä oikeasti haluaa. Olen huomannut, että tahto saattaa sinänsä olla voimakaskin, mutta usein jäädään vellomaan siihen tahtomiseen eikä toimita riittävästi toiveiden eteen.

    Valmennus vaikutti muutenkin kiinnostavalta. Minulla on ollut pidempään meneillään uuden uran käynnistely, ja kaipaisin itseltäni pikku hiljaa konkretiaa ja ehkä joltakulta muulta sparrausta työn hakuun ja haastatteluihin.

    Kiitos, harkitsen asiaa!

    VastaaPoista
  5. Heippa,

    Itse en opiskele elämänvalmennusta, olenpahan vain kiinnostuksella seurannut ilmiön rantautumista Suomeen.

    Katrin esittelemä valmennuksen muoto kuulostaa kyllä lupaavalta. Pidän siitä, että ruoskimisen sijasta huomio kiinnitetäänkin kolikon toiseen puoleen, siihen, mikä tuntuu hyvältä ja inspiroi. Tuntuu, että me ihmiset olemme jo luonnostaan kovin taitavia keskittymään siihen, mikä on huonosti. Itse yritän luottaa siihen, että kun keskityn hyvään, myös ne murheenkryynit sulavat pois ilman, että niitä tarvitsee hartiavoimin lapioida.

    VastaaPoista
  6. Anteeksi, Sarianna!

    Kommenttisi oli jostakin syystä jäänyt suotimiin (jollaisia en en edes tiennyt blogissani olevan) odottamaan hyväksyntääni. Mutta parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan!

    Viime aikoina juuri tämäntyylinen elämänfllosofia olisi ollut tarpeen itsellänikin, vaikka yleensä optimisti olenkin. Epävarmuus ja epäonnistumiset on joskus helpompi huomata kuin ne asiat, jotka ovat hyvin.

    VastaaPoista