tiistai 10. tammikuuta 2012

Kaaoksen kesyttäjä

Luin vähän aikaa sitten Anne Te Welde-Luoman Kaaoksen kesyttäjän (Avain, 2010).  Ohut kirja, jolla oli yllättävän suuri vaikutus. 

Ja kauniskin se on.
Luulin itse asiassa ostaneeni ihan toisenlaisen teoksen. Ajattelin, että kirja sisältäisi enemmän  vinkkejä kalenterin, työpöydän ja -ajan organisoimiseen kuin kodin kaappien ja varastojen. Toisin kävi, mutta hyvä niin. Käänsin vaihteeksi katseeni kotiin. 

"Me yritämme siirtää ja sulloa saadaksemme tavarat mahtumaan, ja me tiivistämme ja nopeutamme tekemisiämme, jotta ehtisimme enemmän."
Kaaoksen kesyttäjässä on saatu hyvin kiinni ajastamme, joka on täynnä vaihtoehtoja ja valintoja. Kiireenkin keskellä pieni tutkailu tälle elämän osa-alueelle on paikallaan.

Tekstin tyyli on elämänhallintaoppaista tuttua me-muotoista tunnustamista ja kannustamista. Paikoin hyväntahtoinen rohkaisu ja tsemppi (tiedättehän) menee ylikin. Mutta kokonaisuudessa se ei kuitenkaan häirinnyt kohtuuttomasti. Teos sisältää vain muutamia piirroksia eikä lainkaan kuvia täydellisesti organisoiduista komeroista - onneksi. Eipähän tule suorituspaineita.

Omistaminen kuormittaa
"Kun yksi (elämän) osa-alue kuormittuu, vaikuttaa se muihinkin, oli sitten kyse tavaroista, papereista, kalenterista tai muistista. Liika tavara sitoo ja velvoittaa ja siten varastaa aikaa menoilta ja päinvastoin: tavaroita ei ehditä käydä läpi, laitteita ei ehditä ylläpitää, tekemisiä ei ehditä valmistella, asioita unohdetaan. Kaikki tämä aiheuttaa kiirettä, stressin ja riittämättömyyden tunnetta, huonoa omatuntoa ja pahimmillaan masennusta."

En tähän päivään mennessä ollut ajatellut, että säilyttäminen voisi olla rasite. Mutta sitähän se on. Mitä vähemmän painolastia ja velvoitteita raahaa mukanaan, sitä kevyempi olo on. Ja se kevenee entisestään, kun kotona ei tarvitse katsella paikkoja sillä silmällä, että tuokin pitäisi siivota, järjestää, kiillottaa ja niin edelleen. Ja luoja paratkoon, sellaisen takia ei todellakaan kannata masentua.

Kirja muljautti ajattelua sopivalla tavalla. Ja niinhän siinä kävi, että rupesin käymään läpi tavaroitani. Alku on vielä varovainen, mutta muutama paikka kotona on jo paremmassa ojennuksessa. Viikonloppuna lähtee ensimmäinen satsi kierrätykseen. Ensimmäinen huuto on myös menossa.  Suurin saavutukseni taisi kuitenkin olla innostuksen tartuttaminen mieheen, joka riehui kellarikomerossamme kokonaisen päivän. Lopputuloksena syntyi erittäin pedanttia jälkeä. 


Kannattaako se?
Omasta puolestani sanon, että kannattaa ehdottomasti, vaikka urakka onkin vielä kesken. Tavaraan takertuu turhan helposti. Ja minkä tähden? Jos luopuminen tuntuu vaikealta, kannattaa miettiä, millaisia tunteita tavaraan liittyy. Jos varastoa läpikäydessä vaakakuppi painuu enemmän syyllisyyden puolelle (tätäkään en koskaan käytä) kuin lämpimien (tai kipeidenkin) muistojen, tavarasta on aika luopua. 

Tärkeisiin elämänvaiheisiin liittyvät muistoesineet säilyttää tietysti mukanaan aina, mutta niitä on loppujen lopuksi aika vähän. Ja kysyä sopii, mitkä vaatteista todella kestävät jälkipolville säästämistä.

Ja ne paperit...
On se kuulkaa niin, että aikuisella ihmisellä pitää olla paperinsa järjestyksessä. Nyt minäkin sen ymmärrän. Todistukset, työ- ja palkkapaperit, terveys, osoitteet, pankkiasiat, takuutodistukset, kuitit, asunto... Näitähän riittää. 


Voilà!


Ajatella - nyt tiedän täsmälleen, mistä löydän rokotuskorttini. Aika kauan se kestikin. Mutta miten huojentavaa, että enää ei tarvitse tunkea lippusia lipaston ylälaatikkoon odottamaan perkaamista, mitä en koskaan kumminkaan ehdi tehdä.

Pieni askel ihmiselle ja... no, pieni askel ihmiselle, mutta askel kumminkin. 

5 kommenttia:

  1. Itselleni on aina ollut vaikeaa luopua tavaroista. Olen ajattelussani lähtenyt siitä, että kaikkea voi tarvita. Vuosien varrella olen kuitenkin oppinut, että turha rahanarvoinen tavara kannattaa myydä pois. Myymistä myös helpottaa ajatus siitä, että esine päätyy jollekulle, joka tarvitsee sitä enemmän kuin minä.

    Kaikenlaisen rahallisesti arvottoman (alkaen ihan koulupapereista) poisheittäminen puolestaan tuntuu edelleen aivan mahdottomalta. Ja sitten ihmettelen kun tila ei riitä. Ja jospa vielä joskus oppisin pitämään kaiken järjestyksessä epämääräisten kasojen sijaan. :D

    Ehkä pitäisi tutustua kirjaa ja ravistella omaakin ajatteluani.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Panu!

    Näinhän se on että asioista, jotka ovat joskus olleet tärkeitä, on vaikea luopua. Vanhat kokeet ja opiskelumateriaalit kuuluvat juuri tähän sarjaan. Itse luovuin tässä puuskassa tähän asti raahaamistani vanhoista lukion kokeista ja oppikirjoista, joihin en tule koskaan palaamaan. Yliopistomatskuihin en vielä pystynyt kajoamaan. Toisaalta mieheni, joka on valmistunut kolmisen vuotta aiemmin, pystyi luopumaan niistäkin.

    Mutta kyllä papereiden järjestely on vähintä mitä voi tehdä. Koska miksi säilyttää, jos ei tiedä, mistä paperin löytää, eikö totta?

    Rohkeutta :D

    VastaaPoista
  3. Heh, syytän aina tilanpuutetta epäjärjestyksestä, vaikka tiedän sen olevan vain tekosyy. Ihmismieli on vähän outo tämmöisissä asioissa: jos tietää jonkin olevan pielessä, miksi ei vain laittaisi asiaa kuntoon?

    Kiitos rohkaisusta. :)

    P.S. Lisäsin blogisi oman blogini sivupalkin blogilistalle.

    VastaaPoista
  4. Historioitsija Martti Häikiön lyhyet ja hyvät ohjeet kotiarkiston luomiseksi: www.leinoset.fi/lehtijutut/arkisto.pdf Terveisin Ilma

    VastaaPoista