Toimiston tytöt

Olen aina ihaillut sihteereitä. Siis sellaisia stereotyyppisiä: voimapukuihin pukeutuvia, hienovaraista seksikkyyttä tihkuvia. Paitsi että ne todella kääntää sun pään, ovat he mielikuvissani myös älykkäitä ja huumorintajuisia.

Aina yhtä säpäkkä Miss Moneypenny.

Naiseksi kasvamiseeni kuuluikin luontevasti jakkupukuvaihe. Ooh, mikä unelmien täyttymys olikaan päästä työelämääntutustumisjaksolle arkkitehtitoimistoon hoitamaan toimistotöitä. Kampasin hiukseni joka päivä nutturalle, ja hankin tätä tarkoitusta varten jopa muovisankaiset valesilmälasit. Sipsutellessani 15-vuotiaana Kauppalehti kainalossa Isoa Roobertinkatua tunsin todella eläväni unelmaani. 

Elämänarvoni ehkä muuttuivat hieman Espoosta muutettuani, mutta hitunen tuota ihastusta on edelleen jäljellä. Ainakin olen päätynyt elämässäni kohtalaisen usein sihteeriksi: olen toiminut sellaisena muutamassa yhdistyksessä ja järjestössä, ja töissäkin toimin yleensä kokousten kirjurina. Eilenkin toimin toista kertaa erään kulttuuriasioista päättävän joukon sihteerinä. Eräässä kokouksessa nimittäin huomasin ehdottavani: "Eikö näistä kokouksista voisi pitää pöytäkirjaa?" Kaikkihan tietävät, mihin tuollainen repliikki johtaa.

Yleensä kai ajatellaan, että kaikkein kilteimmät ja ehkä ujoimmat lupautuvat kirjaamaan kokouksen keskustelut ylös, jolloin pääsevät itse väittelyiden kirkkaimmasta valokeilasta. 
Voihan se niinkin olla. Mutta minusta sihteerit ovat vain upeita.

Tämä viehtymykseni lienee eräs syy siihen, miksi odotan Mad Menin uutta tuotantokautta niin innokkaasti...

Toimiston valtiattaret.