maanantai 2. joulukuuta 2013

Arki-iltapala: tomaattibruschetta

Tähän iltapalaan ei paljoa tarvita. Vain vaaleaa leipää (voi olla vähän kuivaakin), muutama tomaatti, basilikaa ja oliiviöljyä. Siinä se.


Yksinkertaista ja hyvää.

Oikeastaan vaikein paikka liittyy sanan bruschetta ääntämiseen. Jostakin syystä suuhuni on itsepintaisesti pesiytynyt virheellinen muoto "brushetta", vaikka oikeaoppisesti sanassa ääntyy k kuten kirjoitusasussakin. Ehkä tämän kirjoitettuani nyt vihdoin opin!

Tai no, jos aivan rehellisiä ollaan, toinen vaaranpaikka liittyy leipien paahtamiseen, kuten tänään palohälyttimen säestämänä sain todeta. Käytän leipien paahtamiseen uunin grillitoimintoa, mutta se on niin ärhäkkä, ettei leipiä voi jättää valvomatta hetkeksikään. Laitoin leivät uuniin, hain kameran ja kuvasin tomaatteja. 


Pahaa-aavistamaton kuvaaja keskittyi tomaatteihin. 

Kaksi minuuttia myöhemmin minulla oli pellillinen päältä pikimustia leipiä. Onneksi leipää riitti vielä toiseenkin satsiin... Ei mennyt taaskaan niin kuin suomenruotsalaisessa lifestyle-ohjelmassa. Pidä siis varasi – sinua on varoitettu! Muuten iltapala valmistuukin varsin helposti ja vieläpä vartissa.


Tomaattibruschetta

Kahdelle

3–4 kypsää tomaattia
8 basilikanlehteä
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
1 valkosipulinkynsi
vaaleaa leipää viipaleina

Leikkaa tomaateista kannet. Koverra lusikalla siemenet pois. Paloittele hedelmäliha leikkuulaudalla pieniksi kuutioiksi. Revi tai pilko basilikanlehdet ja sekoita ne tomaattisilpun ja oliiviöljyn kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kullanruskea on uusi musta.

Paahda leipäviipaleet uunissa grillitoiminnolla. Ole tarkkana, etteivät leivät paahdu liian tummiksi. Käännä leivät ja paahda toiseltakin puolelta. Ota leivät uunista ja hiero pinta halkaistulla valkosipulinkynnellä. Annostele tomaattiseos leipien päälle.

Voilà!

Leipästen seurana söimme sunnuntaibrunssilta yli jäänyttä hummusta, joka muuten maistuu ihan hyvin sellaisenaankin. Nams!

Onni on mies, joka tykkää käyttää blenderiä.
  Kuvat: ©Annan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti