sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Silitystä

Silittäessäni tänään mietin, miten tärkeää silittäminen onkaan. Siis ei paitojen vaan ihmisen.


Silitys on sellainen kosketus, jolla ei ole mitään muuta tehtävää kuin tuottaa mielihyvää toiselle ja itselle. Voi silittää toisen käsivartta kotisohvalla tai sipaista ystävän hiuksia vaikka ne olisivat ihan hyvin. Silti kosketus ei ole merkityksetön. Ihminen tarvitsee kosketusta.


Puhuin tänään Atlantin toisella puolella asustavalle ystävälle. Häntä voin halata ja silittää vasta helmikuussa. Juttelisimme hyvin todennäköisesti täysin samoista asioista kasvokkainkin, mutta silti kokemus olisi todellisempi, jos olisi mahdollista häntä koskettaa ja sanoa siten äänettömästi: kyllä, minä olen tässä.


Uskon, että ilman kosketusta ihminen alkaa epäillä omia rajojaan. Onko tämä käsi olemassa, jos siitä ei kukaan pidä kiinni? Ovatko nämä huulet olemassa vain syömistä varten?


Onhan sitä olemassa, vaikkei kukaan koskettaisikaan tai ei pystyisi toisen kosketusta tuntemaan. Eikä se tekisi tietenkään itse elämästä vähäpätöisempää. Itselleni ja läheisilleni  - ja tietysti kaikille muillekin - toivoisin kuitenkin kosketustentäyteistä elämää ja sellaista vanhuutta, joka ei tulisi niin yksin, että ainoa kosketus olisi kanyylin tai vaipan vaihto.


Paitojen silitys on tässä yhteydessä vähemmän tärkeää, mutta on silläkin paikkansa tässä maailmassa. Silitin miestä ja silitin miehen paitaa. Molemmat kertovat että rakastan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti