maanantai 5. joulukuuta 2011

Independent woman

Itsenäisyyspäivän pian vaihtuessa päädyin pohtimaan, mitä on naisen itsenäisyys nykyään.


Yksi vastaus on taloudellisen riippumattomuuden ja aseman saavuttaminen liike-elämässä. Toinen äärilaita jättää tuon leikin kovapintaisemmille ja leppoistaa itsensä 50-luvun pullantuoksuisiksi kodinhengettäriksi. Monet yrittävät molempia ja ihmettelevät, kun väsyttää.


Kaikkia ei ole siunattu myötäsyntyisellä liikenaisvaistolla. Pieni katsahdus taaksepäin sen jo osoittaa. Lähellä valmistumista hain itselleni koulutustani vastaavan harjoittelupaikan eteläisestä Helsingistä. Ja miten kävi? Päädyin naimisiin. Vai oliko se sittenkin elämäni diili?


Itsenäisyys taitaa pohjimmiltaan olla kuitenkin sukupuolineutraalia. Se on omilla jaloillaan seisomista, itsestään ja teoistaan vastaamista, joskus myös arjen sankaruutta ja vastamäistä selviämistä. Joskus kivireki painaa enemmän kuin yksi ihminen voi jaksaakaan. Silloin itsenäinenkin ihminen tarvitsee toisen rinnalleen. Itse asiassa se auttaa aika usein.


P.S. Tässä keskustan kauppoihin vielä kerkiäville tärppini itsenäisyyspäivän cocktailpaloihin.


Tilliguacamole-katkarapulastut
Paahtopaistia ja wasabimajoneesia
Ruisnappeja ja silliä
Mätiä paahtoleivällä
Kaupan kakku itse koristeltuna



Tilliguacamole-katkarapulastut
yksi kypsä avokado
1/3 sitruunan mehu
mustapippuria, suolaa
1 vihreä chili ilman siemeniä,  silputtuna
1 valkosipulin kynsi pieneksi silputtuna
kuorellisia keitettyjä tai savustettuja katkarapuja
tilliä
tilli-kermaviiliperunalastuja


Valmista guacamole oman makusi mukaan. Mausta se tällä kertaa korianterin sijaan tillillä.
Kuori katkaravut valmiiksi.
Juuri ennen linnanjuhlien alkamista nosta pussin isoimpien sipsien päälle nokare tilliguacamolea ja muutama katkarapu. Koristele halutessasi tillillä tai mustapippurirouheella.


Paahtopaistia ja wasabimajoneesia
paahtopaistiviipaleita
majoneesia
wasabitahnaa tai -pulveria (saa esim Tokyokanista)


Hidas:

Paista edellispäivänä täydellinen rosé-kypsyinen paahtopaisti ja viipaloi seuraavana päivänä.
Valmista majoneesi kananmunista ja öljystä.
Mausta majoneesi varovasti veteen sotketulla wasabipulverilla.
Sivele paahtopaistit wasabimajoneesilla ja askartele elegantteja cocktailtikkuja.


Leppoisa:
Maksa itsesi kipeäksi valmiista paahtopaistiviipaleista (kuten minä tein).
Sotke vähän (vähitellen!) wasabitahnaa kruunumajoneesiin. Älä käytä kevytmajoneesia.
Sivele majoneesia paahtopaistiviipaeille ja kääri rullalle.


Ruisnappeja ja silliä
rapeita ruisnappeja
voita
silliä, esimerkiksi sherry tai ranskalainen sipuli
2 keitettyä kananmunaa



Keitä munat ja viipaloi ne jäähtyneinä.
Voitele ruisnapit.
Laita päälle kananmunaviipale ja sopivasti silliä.
Tillinoksa ei ole pahitteeksi, jos sitä ei ole joka ruoassa päällä.


Mätiä paahtoleivällä
...on juuri sitä, miltä se kuulostaakin. Leivät paahdetaan ja annetaan jäähtyä. Voidellaan ja pannaan päälle loput ihanuudet sekaisin sotkettuna.


150 g kirjolohenmätiä
1/2 pakettia vehnäpaahtoleipää
voita voiteluun
1 dl kermaa vaahdotettuna
1 pieni sipuli silputtuna
valkopippuria, suolaa


Kaupan kakku itse koristeltuna
pakastejuustokakku (vadelma)
puolikas granaattiomena
mansikoita

Kaiken näpertelyn jälkeen ajattelin säästää itseäni jälkiruoan kohdalla. Katsotaan meneekö läpi.


Sulata pakastejuustokakku ja -mansikat.
Halkaise granaattiomena ja kerää siemenet talteen. Varoitus: tämä on sotkuista puuhaa!
Koristele kakku keolla graniittiomenan siemeniä ja mansikoita.




Edit:
Kaikki onnistui! Ohjeita hieman tarkennettu.

1 kommentti:

  1. Tarjoilujen osalta ei voi sanoa kuin kiitoksia! Kaikki oli oikein makoisaa ja Suomen itsenäisyyttä kelpasi näillä juhlistaa!

    VastaaPoista