sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Alku aina hankalaa


Esittelytekstin kirjoittaminen on tavattoman hankalaa. Mitä kertoisin itsestäni, mikä kiinnostaisi muitakin?

Pohdin varmasti samaa kuin moni muukin ensimmäistä blogiaan aloitteleva. Kuinka paljon haluan ja voin paljastaa itsestäni, etteivät tunteeni joudu toisten arvosteltaviksi? Kaikki mitä rakastin -blogia pitävän Eevan parin viikon takainen kirjoitus rohkaisi minua eteenpäin: "Minäkin pelkäsin, että jos jaan murusia elämästäni internetissä, ne eivät enää ole minun. Olin väärässä. Nyt ne ovat minun, ja jotain enemmän."

Itse asiassa saan syyttää Eevaa tässä kohden siitä, että tämä blogi perustettiin. Tuo postaus nimittäin sysäsi ajatuksen liikkeelle. Minulla on unelmia ja tavoitteita, jotka haluan toteuttaa, mutta arjen kiireessä en tee riittävästi niiden eteen. Vaan entä jos näistä tavoitteista tekisikin julkisia? Toisiko se unelmien toteutumisen yhtään lähemmäksi?

Tänä syksynä tapahtui jotakin. Olin elänyt pätkäelämässäni pidempää työrupeamaa. Työt tuntuivat kasaantuvan, vaikka olin töissä aika usein koko sen ajan kuin talo oli auki.  Viikonloppuisinkin jouduin valmistelemaan seuraavaa viikkoa. Eräänä iltana tuskailin hiusteni kanssa peilin edessä. Takaraivolla oleva pyörre ei tuntunut asettuvan hyvin mitenkään. Tarkempi tarkastelu osoitti, että sieltä löytyi tutun pyörteen sijaan kalju kohta. Kauhistuin ja itkin.

Olen nyt elänyt kuukauden verran ponnari- ja nutturaelämää. Oikeastaan olen sopeutunut tilanteeseen yllättävän hyvin. Voisi sitä pahempaakin ihmisellä olla, ajattelen. Syy on lääkärin mielestä hormonaalinen. Minä taas olen näiden parin viikon aikana tullut siihen tulokseen, että kehoni yrittää kertoa minulle jotakin.

Tämä blogi onkin omistettu itsensä kuuntelemiselle,  rauhoittumiselle, keskeiseen keskittymiselle.

Tämä ei kuitenkaan ole masennusblogi. Olen perusonnellinen ihminen. Olen ollut vuoden verran naimisissa miehen kanssa, josta tänäkin aamuna häntä katsellessani mietin, kuinka paljon voi toista ihmistä rakastaa. Tämän kaiken keskellä hän ja ystäväni ovat myös tukeneet minua ihanalla tavalla. Rakkautta siis elämässäni riittää, mutta tuo blogini nimessäkin komeileva toinen puolikas, rauha, tuntuu kadonneen jonnekin. Ja sitä aion löytää elämääni tavalla tai toisella.

Mutta se esittely... Yritän ryhdistäytyä. Olen Anna, helsinkiläinen filosofian maisteri, hei vaan hei. Työkseni vastaan tällä hetkellä erään yrityksen markkinoinnista ja viestinnästä. Lisäksi opetan. Pidän juuri tällaisista viikonlopun päivistä kuin mikä nyt on käsillä. Siksi taidankin elää uuden elämänasenteeni mukaisesti ja lähden aamiaisen jälkeen kävelylle, vaikka siellä olisikin vähän harmaata.

Tervetuloa.

Kuva: Wikimedia Commons.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti