torstai 31. toukokuuta 2012

Oodi Kaffecentralenille

Kiitos, että pelastit tämänkin aamuni.

Pursimiehenkadun kahvila tuli tutuksi, kun asuin puoli vuotta sen yläpuolella. Tuona aikana en omistanut kahvinkeitintä, ja miksi olisinkaan, kun alakerrasta saa kaupungin parhaan laten kolmella eurolla?

Kahvilan seinällä on jokin vanha suomalainen kansanviisaus, jossa sanotaan jotakin sen tapaista, että hyvä kahvi saapuu ja tervehdyttää. Tänä aamuna kahvini oli erityisen tervehdyttävä. Lähdin kotoa lievästi ahdistuneena päivän töistä. Aina sellaisen olon iskiessä kurvaan töihin Centralenin kautta, koska tiedän, että päiväni voi saada vielä toisenlaisen alun. Ja aina päivästä tulee parempi.

Kuka voisi vastustaa tätä?
Kahvilasta saa joskus yllättäviä asioita. Tänään mietin, että mitäköhän vastapäisellä sohvalla istuvat henkilöt tekevät työkseen. Ja hetkeä myöhemmin minulla oli kädessäni käyntikortti, joka sen kertoi. Nämä kaksi henkilöä suunnittelivat elokuvaa aiheesta Levoton nainen, johon ammattilaiset ja tavalliset ihmiset kuvaavat videolle näkemyksensä aiheesta. Minua kysyttiin mukaan.

Sinä aamuna, kun olin levoton. Jännä.

4 kommenttia:

  1. Hauska juttu! Lahditko mukaan?!

    VastaaPoista
  2. En oikein tiedä. Tavallaan voisin olla ihan kiinnostunut lähtemään mukaan, mutta jotenkin olen tämän blogini kanssa jo ekshibitionismini rajoilla... Toisaalta ystävä ja mies ovat jo kannustaneet lähtemään mukaan. Jää nähtäväksi, mihin päädyn!

    VastaaPoista
  3. Tuolla pitäisi kyllä mennä käymään! Harmi vain kun ei tule koskaan kuljettua ohi, pitäisi vartavasten mennä – mutta ehkä se on sen arvoista?

    VastaaPoista
  4. On todellakin! Kahviloita on kolme: Pursimiehenkadulla Punavuoressa, Designmuseon vieressä Erottajalla ja Museokadulla Töölössä. Jospa joku niistä osuisi rettisi varrelle? Nythän oikeastaan tarjoutuisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun Designmuseon yhteydessä on WDC-paviljonki, missä kannattaa ehdottomasti myös vierailla.

    VastaaPoista