Työkulttuuriteko?

Tuoreessa Optiossa (1/2012) on juttu Pidä kiinni huipuista, joka herätti siihen, miten erikoista meno työpaikoilla nykyisin on. Jutussa haastatellaan asianajotoimisto Boreniuksen osakasta, joka esittelee ylpeänä toimistonsa henkilöstöohjelmaa. Jutun mukaan firma "kieltäytyi seuraamasta sivusta, kuinka huippupätevät juristit tympääntyivät jatkuvaan työpaineeseen ja lähtivät talosta".


Haastatellun osakkaan mukaan ongelma alkoi kärjistyä, kun muutama vuosi sitten niin sanotun Y-sukupolven edustajat eli 1980-luvulla syntyneet työntekijät ryhtyivät äänestämään jaloillaan ja lähtivät firmasta: "Edellinen ikäluokka eli 1970-luvulla syntyneet tunnistetaan siitä, että he tykkäävät tehdä tosi pitkää päivää ja viihtyvät työpaikalla viikonloppuisinkin. 1980-lukulaiset ovat toista maata. Heistäkin työnteko on kivaa, mutta heillä on elämässään muutakin." Niin joo. Heillä on elämä, jota he haluavat elää.

Työtuoli?

Työkulttuurin koventuminen on ilmiselvää. Pakko on jonkin olla pielessä, kun kalkkiviivoilla ollaan jo kolmenkympin kohdalla. On aivan mahtavaa, että kaikki eivät lähde tuohon leikkiin mukaan. Sillä mitä merkitystä on huipputienesteillä, jos ehdi harrastaa tai viettää aikaa läheistensä kanssa? Hetken jouduin oikein ihmettelemään: enpä olisi uskonut juristien olevan tässä eturintamassa. Mutta lehtiartikkelissa puhutaankin huipuista, ja huipuilla on varaa valita. Sellaisella lähtöpalkalla ei liksan laskeminen vapaa-aikaa vastaan taida tuntua juuri missään. 


Sen sijaan Boreniuksen henkilöstöohjelman kohdalla henkselien paukuttelu on minusta turhaa. Ohjelman ydin ovat nimittäin työryhmät, jotka keksivät yhdessä malleja työnteon ja yksityiselämän yhteensovittamiseen. Olen ehkä hieman asennevammainen, mutta karsastan tällaista konstruktivismia oppituntien ulkopuolella. Oman elämänsä palapelin tuntee jokainen parhaiten itse. 

Me keksittiin se yhdessä! Jes.

Tästäkin näkemyksestäni huolimatta on todennäköistä, että nuokin juristit viihtyvät ohjelman jälkeen töissään paremmin, sillä he ovat saaneet kertoa mielipiteensä ja vaikuttaa työpaikkansa toimintamalleihin. Ihminen on niin vähään tyytyväinen: onni on kun meiltä kysytään mielipidettä ja ratkaisuehdotuksia. Omanarvontunto nousee kohisten. Valitettavan usein parannusehdotusten esittäminen on yksilön kannalta tällaisen prosessin tärkein vaihe.


Välillä joutuu tosin miettimään, onko tämä kaikki puhe työkulttuurista vain etuoikeutettujen höpinää. Keillä kaikilla on varaa sanella, millaista työtä hän haluaa tehdä ja kenen kanssa? Hyvä esimerkki on Microsoftin Tulevaisuuden työ ja unelmatyöpaikan ainekset -video, jolla mm. Mikael Jungner kertoo omia näkemyksiään unelmaduunista. On katsojasta kiinni, miten juttu kolahtaa.




Kuvat: EveryStockPhoto.


Lisää luettavaa Y-sukupolvesta: Varokaa vaara – äiti työpaikalla (Kirsi Piha Microsoftin vierailijablogissa 8.2.2011).
Lisää luettavaa Z-sukupolvesta: Ystäväyhteisöllisyys ja herkkupeppusukupolvi (Vaula Norrena Kauppalehden blogissaan 8.2.2011).