tiistai 17. heinäkuuta 2012

Unelmatehdas

Sitä on sitten oltu lomalla. Säiden armoilla ja Suomen kamaralla, mutta lomalla kuitenkin. Itselläni on siitä onnellinen tilanne, että tämä loma voi kestää hieman pidempäänkin. Vaikken mitään Permanent vacationia ole tästä suunnittelemassa, on ollut jotenkin ihmeellisen vapauttavaa ajatella, etten vielä tiedä, mitä tulevana syksynä teen. 

Toinen unelmatehdas. Kuva: EveryStockPhoto.
Lomalla on aikaa ajatella, ja sadepäivät soveltuvat tähän tarkoitukseen aivan yhtä hyvin kuin aurinkoisetkin. Omien pohdintojeni tuloksena on syntynyt mm. ajatus tietokirjasta, joka liittyy aika paljon näihin täälläkin pyörittelemiini teemoihin –  muutokseen, unelmiin ja niiden toteuttamiseen. Ilahduin ideastani aivan aidosti ja sydämeni pohjasta – Tämähän voisi jopa toimia! – kunnes havahduin siihen tosiasiaan, että eihän vielä tähän kannata olla tyytyväinen, eihän mitään kirjaa ole vielä olemassakaan. Olen vasta keksinyt (taas!) uuden toteuttamista vaativan unelman. On helppo haaveilla ja unelmoida, mutta idea on vasta idea, ei vielä todellisuutta. 

Kun on haluja moneen, on vaikea tyytyä yhteen. Ja siinä sitä ollaan, jokainen raaja kiinni jossakin narussa, jolloin lopputulos on, että pysyy paikoillaan. 

Elämme valintojen aikoja.

2 kommenttia:

  1. Sellainen kirja sinulta voisi toimia jopa meikäläiseen pessimistiseen makuun!
    Vaikken usein kommentoikaan, niin tätä blogia on ilo seurata. Tekstisi muutoksista, unelmista ym. ovat jollakin tapaa lempeitä, rauhallisia eikä sellaista järjentöntä "irroittakaa otteenne oravanpyörästä ja downshiftatkaa!!!!" -hehkutusta amerikkalaisella pakkohymyilyllä kuorrutettuna.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Morre!

    Juuri tuolla kuvailemallasi asenteella olen halunnutkin näitä tekstejä kirjoittaa, joten hienoa kuulla, että maistuu. Melkoista itsetutkiskeluahan tämä välillä on, mutta hyvä, jos tästä on iloa ja viihdykettä muillekin. Jollekin yleisölle sitä blogiaan aina kirjoittaa, muutenhan voisi yhtä hyvin kirjoittaa päiväkirjaa. Pitäisikin jossain vaiheessa perehtyä lukijakunnan kasvattamiseen... Vinkkejä otetaan vastaan ;)

    Toivottavasti tuosta kirjasta on lähitulevaisuudessa enemmän kerrottavaa!

    VastaaPoista