Paluu juurille

Maisema on hautautunut horrokseen, mutta onpa jotakin oraallakin. Ensimmäisessä postauksessani kerroin minua piinanneesta hiustenlähdöstä. Selvää yksittäistä syytä en ole siihen keksinyt vieläkään, mutta nyt näkyy valoa tunnelin päässä.


Sliipatun ponnarini sekaan on alkanut ilmestyä tällaisia hupsuja tupsuja:

En oikein edes osaa kertoa, kuinka iloinen olen näistä liikuttavista haivenista. Pari mahdollista syytä hiusten come backiin olen keksinyt. Mikä näistä oli ratkaiseva, jää arvoitukseksi.


Ravintolisät
Sain äidiltä nimpparilahjaksi (9.12.) Priorinia, ja aloin syödä sitä sen runsaamman annostelun mukaan eli 2 kapselia aamulla ja yhden illalla.


Naisten hiustenlähtöä käsittelevissä nettiteksteissä tuntuivat toistuvan rauta ja B-vitamiinit, joten päätin noin kuukausi sitten lisätä cocktailiin myös nestemäisen rautavalmisteen ja B-vitamiiniporeen.


Ajatus kahden jälkimmäisen taustalla on, että jos keho saa jotakin ravintoainetta liian vähän, se käyttää vähät rippeet siellä, missä niitä todella tarvitaan. Hiukset eivät ole elimistön prioriteettilistalla ensimmäisenä, joten ne saavat tällaisessa tilanteessa jäädä ilman - ja lähteä.


Vaikka monet kammoksuvat raudan makua ja sen vaikutusta ruoansulatukseen, en ole huomannut mitään tällaista. Ehkä nestemäisyys auttaa sulattelussa juuri sopivasti? Ja se maku... Käyttämäni valmisteen pitäisi maistua hedelmäiseltä, mikä on lievää liioittelua. Minusta se maistuu enemmän juuresmehulta - siis ihan hyvältä!


(Viikko sitten tosin flunssaani määrättiin sen verran vahvat mömmöt, että olen nyt siitä asti pitänyt muista paitsi B-vitamiinista taukoa. Aina joskus kuulee tarinoita, joissa rohdosvalmisteet ovat sotkeneet lääkeaineen vaikutusta.) 

Lyhyemmät työpäivät ja liikunta
Uuden vuoden jälkeen olen pyrkinyt tekemään enintään yhden pidemmän työpäivän viikossa. Muuten olen pitäytynyt suht normaalissa, noin kahdeksan tunnin työpäivässä. Tämä on siinäkin mielessä fiksua, että palkanmaksuni perusteena on kokonaistyöaika eli ylityökorvauksia ei tunneta...


Yhtenä tällaisena pidempänä iltana istuin vielä seitsemän tuntia lounaan jälkeen koneen ääressä. Ajatukset olivat kiertäneet kehää jo jonkin aikaa ja nälkä kurni. Siinä kunnossa käytin puoli tuntia pikkuasiaan. Illan kirkkain ajatus: Teen tämän huomenna huomattavasti nopeammin, virkeämpänä ja innostuneempana. Siispä kotiin!


Ennen tätä halvatun flunssaa olin saanut vihdoin käyntiin myös kivan pikku liikuntarytmin, mikä sekin virkisti selvästi.


Ahdistuksen purkaminen
Syksyllä työasiat ahdistivat ihan oikeasti. Pari kertaa sydän alkoi hakata todella lujaa mitättömän asian tähden. Oli pakko hengitellä hetki ja lepuuttaa päätä alaspäin. Pienikin tehtävä voi joskus osua sellaiseen hetkeen, että voimattomuus valtaa. 


En oikein tiennyt itsekään, mikä minua töissä painoi. Epämääräiset tuntemukset alkoivat muutaman vuodatuksen jälkeen saada vähitellen hahmoa. Pyysin myös kehityskeskustelua työpaikalla. Ja kas: menin useamman viikon ilolla töihin. Seuraavaksi alkoivat vain hiukset pudota. Myöhemmin olen saanut kuulla senkin, että hiukset reagoivat ongelmiin usein viiveellä.


Jännä piirre tässä hiustenlähtöasiassa on se, että kun uskaltauduin ottamaan asian puheeksi naisten kesken, melkein jokainen joko tunsi hiustenlähdöstä kärsivän 25-30-vuotiaan naisen (lisäkseni siis) tai oli kärsinyt siitä itse! Aika uskomaton prosentti, ja aika vähän tästä puhutaan. Siksi olenkin päättänyt kirjoittaa aiheesta pienen lehtijutun.


Tuo viimeinen on nyt taas paluuta blogini perustamistavoitteeseen: päätin tehdä tavoitteistani julkisia, jotta niistä tulisi joskus todellisuutta. 


Joten seuraavaksi tätä unelmaa kohti...