maanantai 14. huhtikuuta 2014

Remonttisuunnitelmia

Viime viikot ovat vierähtäneet niin käsittämättömän nopeasti, että alan ymmärtää kiireisiä eläkeläisiä.

Aikani on mennyt lähinnä kesäkuista remonttia suunnitellessa. Silloin uusimme kaupunkikaksiomme kylpyhuoneen ja rakennamme keittiöömme takaisin edellisen asukkaan sieltä purkaman palvelijanhuoneen.


Aluksi ajattelimme teettää suunnitelmat ihan sisustussuunnittelijalla tai -arkkitehdillä, ja muutama kävikin esittäytymässä ja arvioimassa kokonaisuutta. Hinnat saivat kuitenkin miettimään, josko kuitenkin selviäisimme urakasta itse. Tunteja on palanut mutta rahaa toisaalta säästynyt. 



Alustava suunnitelma näyttää tältä. Kuva tehty Floorplannerilla.

Aloitimme kilpailuttamalla remonttifirmat

Shortlistille pääsivät urakoitsijat, joita oli suositeltu tai joita kaverit olivat käyttäneet. Kilpailutus kannatti, ja kokemus oli muutenkin hyvä: etenkin kylpyhuoneen kohdalla opimme joka kerralla hieman lisää siitä, mitä tilassa voi, saa ja kannattaa tehdä. Vanhan talon ihanuuksiin kuuluu esimerkiksi nykysäännösten vastainen valurautakaivo ja syvälle kaivettu vesieriste. Toisaalta näiden ansiosta pääsimme vapaasti vaikuttamaan viemäreiden ja kalusteiden sijoitteluun, kun lattia avataan joka tapauksessa.

Jonkin verran uusi väliseinä aiheuttaa muutosta muissakin huoneissa. Ruokapöytä on tähän asti sijainnut keittiössä, mutta pikkuhuoneen haukatessa neliöitä se siirtyykin olohuoneeseen. Uusi Pirkka-pöytä on jo saapunut ja on kuin kotonaan erkkerissä. 




Sisustussuunnitelmia tehdessä lainasin kirjastosta sisustuskirjan Avaimia ajattomiin suomalaisiin sisutuksiin. Opus on mainittu useissa blogeissa viime kuukausina eikä suotta – se sisältää  monia käyttökelpoisia vinkkejä maalisävyjen valinnasta huonekorkeuden ja tilantunnun korostamiseen. Kannattaa ehdottomasti tutustua ja odotellessa lukaista esim. Valkoisen Harmajan ja Sara K:n kuvaukset, mikäli kirja kiinnostaa!


Kuva: Gummerus.

Minusta tässä olisi aineksia vuoden kauneimmaksi tietokirjaksi! Kuvat ovat todella kauniita ja teksti sopivan kevyttä. Sisustusinspiraatio iskee välittömästi, kun alkaa miettiä ideoiden sovellusmahdollisuuksia omaan kotiin. 


Esimerkiksi tämä kirjan kuva sai miettimään, sopisiko pyöreä pikkupöytä meidänkin tulevaan pikkukeittiöömme. 




Hehän ovat kuin kaksi marjaa! Paitsi että arki ja röykkiöt. 

Ja apua, jouluvalot!


Miksi remontoimme?

68-neliöisessä kaksiossamme on kyllä tilaa kolmelle, mutta tavaroiden kanssa on hankalampaa. Säilytystilan puute on ollut asunnossamme tähänkin asti ongelma, mutta lapsen tavaroille ei yksinkertaisesti ollut paikkaa.  Tämä onkin pääsyy, miksi  remonttiin ryhdymme. Tähän asti olemme selvinneet yhdellä kiinteällä kaapilla eteisessä, vaatekaapilla makuuhuoneessa sekä siivous- ja liinavaatekaapilla keittiössä. 

Ensimmäinen ratkaisu oli tietenkin karsia nykyisiä tavaroita. Minä luovuin puolista kirjoistani ja mies valtaosasta DVD-kokoelmaansa. Kun kirjahylly lähti olohuoneesta, saatiin tilaa olohuoneeseen ja levyjen myötä vauvan vaatteet mahtuivat makuuhuoneen senkkiin.  


Jäljelle jääneet kirjat saavat toki paikkansa kotoa myöhemmin, mutta todennäköisemmin katonrajasta kuin massiivisesta kirjahyllystä. Muille tavaroille keksimme yhdeksi ratkaisuksi säilytyssängyn, joka onkin nyt tilauksessa ja saapuu puusepältä toukokuun lopulla. Lupaan laittaa kuvaa myöhemmin sängyn saapuessa. Myös kylpyhuoneeseen tulee lisää säilytystilaa.


Projekti etenee hiljalleen, ja tännekin tulee varmaan päivitettyä edistysaskeleita. Tällä hetkellä tosin laskettuun aikaan on alle viikko, joten odotettavaa ja suunniteltavaa riittää monenmoista.


Kaikkea mukavaa odotellessa siis kauniita kevätpäiviä ja iloista pääsiäistä!


Kuvaoriginaalit teoksessa Avaimia ajattomiin suomalaisiin sisustuksiin: Jaanis Kerkis. 

Muut kuvat ©Annan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti