sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Ranskalainen aamu - croissanteja, pitsiä ja kukkia

Viikonloput ovat ihmisen parasta aikaa... Elämä hymyilee. kun sunnuntai alkaa kupposella kahvia ja croissantilla hillon kera. 

Vaikka asumme keskustassa, ei lähistöltä tunnu löytyvän leipomoa tai kahvilaa joka a) palvelisi sunnuntaina b) tarjoaisi lämpimiä, kuohkean rapsakoita sarvia. Parhaimpia taitavat olla läheisen pikku-K-kaupan paistamat euron croissut, mutta sekin avaa ovensa sunnuntaisin vasta yhdeltätoista. 

Leipänen ja taustalla smoothien surauttanut aamiaisseuralainen.

Ja oikeastaan hidas aamu on täydellisin silloin, kun ei tarvitse lähteä minnekään eikä hössöttää liikoja. En siis voi kuin suitsuttaa näitä Rainbown croissanteja, joiden olemassaolon tajusin hiljattain. 

"Aito ranskalainen."

Vain 20 min uunissa ja sunnuntaiaamiainen nousee aivan uudelle tasolle.  Ja mikä parasta, näitä saa ihan tavallisen Alepan pakastealtaasta! Tässä siis kelpo valttikortti, jolla hurmaa aamiaisseuran, olipa hän sitten oma puoliso, ystävä tai vaikka tuoreempi aamuinen tuttavuus…

Kolme croissantia on kahdelle juuri sopivasti...

Nainen ansaitsee pitsiä ja kukkasia

Vaan on tässä shoppailtu muuallakin kuin lähikaupan pakastealtaalla. Eilisen naistenpäivän kunniaksi hommasin nimittäin itselleni kukkia hieman eri muodossa kuin yleensä. Stockmannin kanta-asiakkailleen jakamat -20 % etusetelit houkuttivat alusvaateostoksille. 

Oh là là... 

Tarjous sattui sopivaan aikaan, sillä kurvit ovat hieman muotoutuneet uusiksi tässä viime kuukausien aikana. Kassalle kilahtivat yhdet varsin järkevät ja käytännölliset liivit ja sitten löytyivät nämä Emporio Armanin kaunokaiset.

Koska aina ei tarvitse olla järkevä ja käytännöllinen.

Nämä nähtyäni en vain voinut vastustaa kiusausta. On ihanaa välillä myös nautiskella ja iloita naisellisista muodoista, joita viime kuukaudet ovat tuoneet tullessaan. Vaikka tietysti tulevasta lapsesta iloitsenkin, on muuttuviin muotoihin ollut oma sopeutumisensa, eivätkä kaikki tuntemukset suinkaan ole olleet positiivisia. 

Olen pukeutumisessani tottunut korostamaan vyötäröäni, millä keinolla olen saanut luotua muotoa pitkään varteeni. Viime aikoina se ei ole oikein tahtonut onnistua. Etenkin valkoisissa vaatteissa olen tuntenut muistuttavani lähinnä muumia. Epävarmuuden hetkinä olen vain koettanut muistuttaa itselleni, miten hyvästä syystä kehoni muuttuu. 

Olen kasvamassa äidiksi, kirjaimellisesti.




P.S. Halusin kokeilla tässä postauksessa Getty Imagen tällä viikolla lanseeraamaa ilmaista kuvaupotusta, joten ensimmäinen kuva on ladattu tätä kautta. Mitä mieltä olette tästä? Häiritsevätkö kuvan alla olevat linkit? Aiotteko käyttää mahdollisuutta omissa blogeissanne? 

 Kuvat ensimmäistä lukuun ottamatta: ©Annan.

2 kommenttia:

  1. Ehdottomasti vaan Gettyn kuvia. Sillä varauksella, että on oltava valmis tilanteeseen, jossa palvelu lopetetaan.

    VastaaPoista
  2. Kaipa sitä uskaltaa :) En tosiaan ajatellut pelkästään ulkoisten lähteiden varaan jättäytyä - olisi kovin harmillista, jos olisi esim. vuoden päästä kuvaton blogi! Semmoisen fiban löysin, että Bloglovin', jolla itse seuraan blogeja, ei tunnistanut upotusta, vaan näytti Gettyn kuvan paikalla tyhjää. Eli ihan kaikilla upotukset eivät välttämättä näy.

    VastaaPoista